LG: Kännykkämyynti kasvaa vahvasti

Viime vuoden heinä-syyskuuhun verrattuna LG:n tulos kuitenkin heikkeni ja jäi alle odotusten.

Maailman neljänneksi suurin matkapuhelinvalmistaja LG Electronics ennustaa kännykkämyyntinsä kasvavan vahvasti vuoden viimeisellä neljänneksellä uusien mallien myötä.

Matkapuhelimien hyvä menekki auttoi korealaiskonsernia lähes kaksinkertaistamaan liikevoittonsa heinä-syyskuussa edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. LG:n kännykkävalmistus nousi jälleen voitolle oltuaan tappiolla huhti-kesäkuussa. 5 prosentin liikevoittosuhde on kuitenkin edelleen heikko verrattuna Nokiaan ja muihin pääkilpailijoihin.

Viime vuoden heinä-syyskuuhun verrattuna LG:n tulos kuitenkin heikkeni ja jäi alle odotusten. LG:n nettovoitto oli 157 miljardiin wonia (125 miljoonaa euroa), kun vuosi sitten voitto ylsi 304 miljardiin woniin. Myynti putosi 6 000 miljardiin woniin vuoden takaisesta 6110 miljardista wonista.

Matkapuhelinten lisäksi LG valmistaa muun muassa litteitä näyttöjä, ilmastointilaitteita ja muuta elektroniikkaa.

LG joutui kertomaan etuajassa tiettyjä tunnuslukujaan, kun korealainen talouslehti julkaisi tietoja yhtiön tuloksesta. LG:n on määrä kertoa tarkemmin tuloksestaan myöhemmin tiistaina.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat