Lewinsky todisti suhteestaan Clintoniin

Valkoisen talon entinen harjoittelija Monica Lewinsky on todistanut suurelle valamiehistölle suhteestaan presidentti Bill Clintoniin. Televisiokanava CNN kertoo Lewinskyn myöntäneen valamiehistölle, että hänellä oli seksisuhde presidenttiin. Suhde alkoi Lewinskyn mukaan marraskuussa 1995.

CNN:n lähteiden mukaan Lewinsky ei suoraan kertonut, että Clinton oli käskenyt hänen valehdella asiasta. Clinton oli kuitenkin ehdottanut, että Lewinsky perustelisi toistuvia käyntejään Valkoisessa talossa sillä, että hän vieraili presidentin naispuolisen sihteerin luona.

Valkoisen talon entinen työntekijä Monica Lewinsky ei itse kommentoinut todistustaan tiedotusvälineille mitenkään. Lewinskyn edustaja sanoi hänen vastanneen kysymyksiin rehellisesti ja perinpohjaisesti. Edustaja ei kertonut, palaisiko Lewinsky vielä suuren valamiehistön eteen.

Clinton on kieltänyt harrastaneensa seksiä Lewinskyn kanssa. Tulossa on siis ilmeisesti tilanne, jossa vastakkain ovat Yhdysvaltain presidentin ja Valkoisen talon toimistotyöntekijän lausunnot. Siksi Monica Lewinskyn puku noussee entistä tärkeämmäksi todistuskappaleeksi. Puku on lähetetty tutkimuksiin, joissa yritetään selvittää, onko vaatekappaleessa presidentti Clintonin siemennestettä. Clinton antaa oman todistuksensa asiasta elokuun 17. päivänä.

Lue myös:

    Uusimmat