Levymyynnin alamäki on taittunut

Vuosia jatkunut äänitemyynnin alamäki on taittunut. Jo viime vuonna levykaupassa päästiin muutaman prosentin kasvuun. Kuluvan vuoden ensimmäisellä kolmanneksella kasvu on jatkunut reippaana. Sekä kappale- että markkamääränen myynti on lisääntynyt peräti viidenneksen.

Meillä ostettiin viime vuonna äänitteitä lähes 700 miljoonalla markalla ja 11,4 miljoonaa kappaletta. Mikäli kuluvan vuoden myynnin kehitys jatkuu alkuvuoden tasolla, rikkoutuu tänä vuonna äänitekaupassa 13 miljoonan kappaleen raja. Silti jäädään vielä kauas 80-luvun lopun huippulukemista.

CD-levyt ovat ohittaneet jopa kasetit niin, että musiikkiliikkeiden äänitemyynnistä CD:n osuus saattaa olla jo yli 90 prosenttia.

Suomalaiselle levytuotannolle on ominaista omakustanteiden suuri osuus. Vuosittain julkistettavasta parista tuhannesta äänitteestä omakustanteita on lähes puolet.
(MTV3/Ulla Pulliainen)

Lue myös:

    Uusimmat