Levätilanne merialueilla pahentunut

Sinilevätilanne merialueilla on edelleen pahentunut. Vähätuulisen ja aurinkoisen sään jatkuessa sinilevien määrä on edelleen lisääntynyt Suomen merialueilla.

Merentutkimuslaitoksen omien sekä rajavartiolaitokselta ja yleisöltä saatujen tietojen mukaan sinileviä on runsaasti koko Suomenlahdella, runsaimmin keskisillä ja läntisillä alueilla. Ahvenanmaan pohjoispuolella on sinilevää runsaasti välivedessä. Myös eteläisellä avoimella Selkämerellä on satelliittikuvien mukaan runsaita sinileväesiintymiä.

Rannikon tuntumassa on paikoitellen runsaasti sinilevämassaa mm. Pyhtään Långön ympäristössä sekä Helsingin ja Porkkalanniemen välisellä alueella.

Sinileväkukinnot voivat olla myrkyllisiä. Sinileviä runsaasti sisältävää vettä tulee välttää. Erityisesti tulee varoa sen nielemistä, sillä levien sisältämä myrkky voi vahingoittaa maksaa.

Pieniä lapsia ja kotieläimiä ei saisi päästää sinileväveteen. Tällaista vettä ei myöskään tule käyttää talous- eikä löylyvetenä. Sinilevämassa voi olla väriltään vaaleankeltaista, kellanvihreää, kirkkaanvihreää ja joskus jopa turkoosia. Tiheimmillään se voi muistuttaa rakenteeltaan maalia.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat