Leuto talvi pudotti lämmityskuluja

Yli kaksi ja puoli astetta normaalia lämpimämpi talvi säästi kaukolämmön käyttäjien lämmityskuluja lähes puoli miljardia markkaa. Lämmityskustannukset olivat Suomen Kaukolämmön toimitusjohtajan Heikki Koiviston mukaan syys-huhtikuussa 454 miljoonaa markkaa keskimääräistä pienemmät.

Kaukolämmön käyttö jäi Koiviston mukaan 22 terawattituntiin eli 12 prosenttia pienemmäksi kuin normaalina lämmityskautena. Kaukolämpölasku laski tavallista alhaisemman kulutuksen myötä 4,2 miljardiin markkaan. Säästö oli keskimäärin 2,5 markkaa neliöltä.

-Kulunut kausi oli 90-luvun lämpimin ja sen kaikki kuukaudet olivat normaalia lämpimämpiä. Eniten säästöjä tavanomaiseen talveen verrattuna syntyi tammi- ja helmikuussa, jolloin lämpölasku oli yli 180 miljoonaa keskimääräistä pienempi, totesi Koivisto.

Lämmityskaudet olivat lähes koko 90-luvun normaalia lämpimämpiä. Lämpimintä oli kausina 1999-2000, 1994-1995 ja 1992-1993. Ainoastaan kaudet 1993-94 ja 1995-1996 olivat Koiviston mukaan viime vuosikymmenellä normaalia kylmemmät. Suomessa on noin 1,1 miljoonaa kaukolämmitettyä asuntoa, joissa asuu 2,3 miljoonaa ihmistä.

Puolet maan rakennuskannasta on liitetty kaukolämmitykseen. Kaukolämpöasiakkaita maassa on 83000. Näiden liittymäteho on yhteensä 13800 megawattia.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat