Leskiselle sakkoja sisäpiirikaupoista

Sammon entinen pääjohtaja Jouko K. Leskinen on tuomittu sakkorangaistukseen sisäpiirikaupoista. Leskinen kiisti syytteen oikeudessa, eikä suostunut kommentoimaan Helsingin käräjäoikeuden päätöstä.

Sampo-konsernin entinen pääjohtaja Jouko K. Leskinen on tuomittu sakkorangaistukseen sisäpiiritiedon väärinkäytöstä. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Leskisen 30 päiväsakkoon eli 7260 euron sakkoihin vakuutusyhtiö Pohjolan osakkeilla neljä vuotta sitten tehdyistä kaupoista.

Valtionsyyttäjä Ritva Sahavirran nostama syyte lähti siitä, että Sampo suunnitteli keväällä 1999 kilpailijansa Pohjolan valtaamista. Syytteen mukaan Leskinen käytti saamaansa sisäpiiritietoa hyväkseen, kun hän alkukesästä osti tyttärensä ja perheyhtiönsä nimiin runsaalla 50 000 eurolla Pohjolan osakkeita. Leskinen kiisti syytteen oikeudessa.

Varatuomari Jouko K. Leskinen ei suostunut julkisesti arvioimaan Helsingin käräjäoikeuden päätöstä hänen Pohjola-kaupoistaan. Leskinen sanoi jo aamupäivällä, ettei hän kommentoi oikeuden ratkaisua, olipa se mikä tahansa.

Osakekaupoista syntyneen kohun vuoksi Leskinen ilmoitti eroavansa Sammon pääjohtajan tehtävistä vuoden 2000 lopussa. Sen jälkeen Leskinen on tarjonnut asiantuntemustaan hallintoalan ammattilaisena Boardman-yhtiön kautta. Hän on yksi yhtiön perustajajäsen.

(MTV3-STT)

(Talousuutiset 11.07.2003)

Lue myös:

    Uusimmat