Lesbo-valmentajan potkuja vastaan marssitaan USA:ssa

Belmontin kristillisessä yliopistossa Nashvillessa on järjestetty jo useiden päivien aikana mielenosoituksia, joilla tuetaan irtisanottua koulun jalkapallojoukkueen valmentajaa.

Jalkapallojoukkueen pelaajien mukaan heidän valmentajansa Lisa Howe sai potkut, koska hän kertoi odottavansa lasta naispuolisen elämänkumppaninsa kanssa.

Howe on antanut julkisuuteen tiedotteen, jossa hän kertoo ikävöivänsä joukkuettaan.

- Kaipaan joukkuettani. Valmentaminen on intohimoni ja elämäntyöni. Koulun menettelytapojen ja asenteiden olisi muututtava, jotta voisin tulla takaisin töihin, ja tuntea oloni turvalliseksi sekä tervetulleeksi. Haluan myös, että perheeni kokee olonsa turvalliseksi, toteaa Howe tiedotteessa.

Howe ei ole suoraan sanonut, että hän eronsa taustalla olisi hänen seksuaalinen suuntautumisensa. Belmontin yliopiston johdon mukaan "eroon päädyttiin yhteisymmärryksessä Howen kanssa."

Oppilaiden lisäksi myös Belmontin yliopiston merkittävä rahoittaja on tyrmistynyt Howen erottamisesta. Musiikkiteollisuudessa tuottajana toimiva Mike Curb vaatii, että yliopiston on otettava Howe takaisin " ja ryhdyttävä käyttäytymään kristittyjen tavoin."

(MTV3 - APTN)

Lue myös:

    Uusimmat