Leonialta oikeus ja velvollisuus valtion maksuliikkeen hoitoon

Leonia-pankilta eli entiseltä Postipankilta lähtevät pois oikeus ja velvollisuus valtion maksuliikenteen hoitoon. Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen vuodelta 1988 peräisin olevan postipankkilain kumoamisesta. Pääosa postipankkilain määräyksistä on jo menettänyt merkityksensä tai muodostunut Leonian markkinaehtoisen liiketoiminnan esteeksi.

Pankin toiminta vastaa nykyisin liikepankkien toimintaa, joten sen toimintaa säätelee näin ollen liikepankkilaki. Postipankkilain kumoamisen jälkeen valtion maksuliikkeen hoidon kilpailuttaminen tulee mahdolliseksi luottolaitosten ja muidenkin maksuliikettä harjoittavien yhteisöjen välillä. Maksuliikkeen hoito voidaan myös hajauttaa useamman luottolaitoksen hoidettavaksi, jos se katsotaan tarkoituksenmukaiseksi.

Voimassa olevassa valtion ja Leonian välisessä sopimuksessa on kuuden kuukauden irtisanomisaika. Valtion maksuliikkeen häiriöttömän toiminnan turvaamiseksi lain määräyksiä noudatetaan, kunnes uusi sopimus on saatu aikaan. Säännökset maksuliikkeestä otetaan valtion talousarviosta annettuun lakiin. Siinä säädetään valtiovarainministeriön valvontaoikeudesta maksuliikkeen turvallisuuden varmistamiseksi, mahdollisten vahinkojen korvaamisesta ja maksujen maksamisajankohdasta. Selvitystyö valtion maksuliikkeen hoitamistavasta on meneillään.

Valtiovarainministeriöstä korostetaan, että kaikki mahdollisuudet ovat tässä vaiheessa auki. Myös Leonian mahdollisuus pankkipalveluiden tarjoamiseen Suomen Postin konttoreissa poistuu lain kumoamisen myötä. Pankin ja Postin yhteistyösopimus lakkaa vuoden lopussa. Siihen asti noudatetaan nykyisiä määräyksiä. Postipankkilain kumoaminen edellyttää myös useiden muiden lakien teknistä muuttamista. Lakien on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian niiden vahvistamisen jälkeen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat