Lentoturmat koettelevat lentoemäntiä - suru ja pelko tullut iholle

CNN kertoo brittiläisestä lentoemännästä, joka avaa blogissaan omia ja työtovereidensa tuntoja viimeaikaisten lentoturmien jälkeen.

Lentoemäntä kertoo alalla olevasta kollektiivisesta surusta menehtyneiden kollegojen vuoksi.

Viime kuukausien aikana on kuollut kymmeniä miehistön jäseniä työtehtävissä. Heistä suuri osa Malaysia Airlinesin työntekijöitä. 

– On vaikea kuvitella, kuinka lentoyhtiön jäljelle jäänyt miehistö jaksaa pukeutua univormuihinsa, taikoa hymyn huulillensa ja jatkaa työnsä tekemistä kuin ennen, vaikka he ovat menettäneet niin monta heidän ystävistään ja kollegoistaan, lentoemäntä kirjoittaa.

Solidaarisuuden ilmauksena lentoemännät ympäri maailman kantavat tämän viikon rinnassaan mustaa rusettia.

"Voimmeko jatkaa?"

Lentoemäntä kertoo monen työtoverin pohtineen viime aikoina, jaksaako jatkaa työtä.

– Valitettavasti minulle ei ole tarjota heille viisauden sanoja, millä saisi kivun ja pelon karkoitettua tällaisen painajaisen jälkeen, hän kirjoittaa.

Monet lentoemännät ja lentäjät tuntevat hänen mukaansa kuitenkin velvollisuudekseen jatkaa lentämistä.

– Se on kuin kunnianosoitus kuolleille lentoemännille, jotka eivät koskaan päässeet perille.

Lentoemäntä kehuu alalla olevaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

– Ei ole väliä, mitä univormua kannamme tai minkä lentoyhtiön palveluksessa olemme, teemmekö työtä halpalentoyhtiössä vai ensimmäisessä luokassa. Me olemme tässä yhdessä ja me tuemme toisiamme hädän hetkellä, lentoemäntä hehkuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat