Lentomatkustajia kuljettanut bussi paloi Tampereella

Lentomatkustajia kuljettanut linja-auto paloi myöhään illalla Kuljun moottoritiellä, pari kilometriä Tampereelta Helsinkiin. Kymmenet matkustajat selvisivät säikähdyksellä, mutta reilun vuoden vanha linja-auto kärsi satojen tuhansien vahingot. Myös osa matkatavaroista turmeltui. Matkustajat joutuivat värjöttelemään tunnin ajan moottoritien varressa.

Lentomatkustajia kuljettanut linja-auto vaurioitui pahoin tulipalossa Kuljun moottoritiellä Tampereella eilis-iltana. Palo ei aiheuttanut vahinkoja matkustajille, mutta osa käsimatkatavaroista turmeltui ja kärsi savusta. Matkustajat joutuivat värjöttelemään noin tunnin ajan moottoritien varressa.

Linja-auto oli matkalla Tampere-Pirkkalan lentoasemalta Helsinki-Vantaan lentoasemalle, kun se noin kello 20.45 roihahti tuleen. Auto oli ehtinyt ajaa pari kilometriä moottoritietä.

Palomestari Matti Willman kertoi, että lapsia ja vähäpukeisia turisteja otettiin suojaan sairausautoihin ja johtoautoihin. Muut joutuivat odottamaan jatkokuljetusta ulkona moottoritien laidalla. Autossa oli 47 matkustajaa, jotka olivat palaamassa Innsbruckista hiihtolomamatkalta. Matkustajat olivat pääosin suomalaisia.

Tulen syttymissyytä ei tiedetä. Palo alkoi kuitenkin auton takaosan moottoritilasta, josta liekit roihusivat ulos monen metrin mittaisina. Matkustajien piti poistua niin nopeasti, että käsimatkatavaroita jäi autoon.

Sammutustöiden ja ihmisten turvallisuuden vuoksi moottoritien toinen puolisko jouduttiin sulkemaan. Korvaavan linja-auton ja riittävän järeän hinausauton odottelu viivytti tien avaamista. Finnairin tiedotuspäällikkö usko Määtän mukaan uusi linja-auto saatiin paikalle noin puolen tunnin kuluessa. Auton oli määrä saapua Helsinkiin noin kello 23.30. Määtän mukaan Finnair pyrkii korvaamaan kaikki matkustajille aiheutuneet vauriot.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat