Lentomatkustajat Lontoossa: Pahempaa kuin syyskuun terrori-iskut

Lentokoneiden moottorit sammuivat myös Lontoon lentokentillä tuhkapilven vuoksi. Lontoo on lentoliikenteen solmukohta, jonka kautta kulkee normaalisti puoli miljoonaa matkustajaa päivässä. Kaikki viisi lentokenttää on suljettu, mukaan lukien niistä suurin, Heathrow. MTV3:n uutisten toimittaja Jenni Kivessilta on paikan päällä raportoimassa tilannetta.

Kivessillan oli tarkoitus palata Suomeen torstaipäivänä, kunnes paikallisissa uutisissa kerrottiin koko ilmaliikenteen katkaisemisesta.

- Pelkästään Heathrown lentokentältä peruttiin eilen yli tuhat lentoa. Muilta lentokentiltä peruttiin myös yhteensä tuhansia.

Heathrown lentokentän kaoottisuutta lisäsi Kivessillan mukaan se, että torstai-illalla lentokenttä suljettiin kokonaan. Ihmiset ihmettelivät ulkona matkalaukkujen kanssa, että mitä he tekisivät.

- Meidätkin heitettiin ulos ilman majapaikkaa. Lentoyhtiöt pyrkivät etsimään asiakkailleen majoitusta samoista hotelleista, joten majapaikat olivat vähissä.

Kivessilta kertoo, että lentoyhtiöt tarjosivat asiakkailleen hotellimajoitusta myös ilmaiseksi.

Vakuutus ei korvaa luonnon tekosia

Ihmiset ovat Kivessillan mukaan verranneet lentokaaosta toisen maailmansodan jälkeen pahimmaksi, mitä ilmaliikenteelle on Lontoossa tapahtunut. Paikallisissa lehdissä kirjoitetaan, että tilanne on pahempi kuin syyskuun 2001 terrori-iskut Yhdysvalloissa; silloin kaikki Atlantin yli menevät lennot peruttiin, mutta lentokentät pidettiin silti auki.

- Kyse ei tietenkään ole vain Englannista ja Lontoosta, mutta mikään ei täällä liiku. Englannissa tilanne on paha sen vuoksi, että ihmisillä on lomaviikko. Kaikki haluaisivat niin palata kotiinsa kuin lähteä lomalle, Kivessilta sanoo.

Englantilaisten vakuutukset eivät korvaa tuhkapilvestä johtuvia menetyksiä. Vakuutusyhtiöt puolustavat tätä sillä, että kyseessä on luonnonoikku.

Kivessillan mukaan monelle lomailijalle on käynyt niin, että heillä ei ole nyt varaa lähteä lomalle ollenkaan.

- Ihmisillä ei ole rahaa ostaa lentoja myöhemmälle ajankohdalle tai ostaa paluulentoja muista maista.

Lue myös:

    Uusimmat