Lentolippujen hinnat ovat nyt ennätysalhaalla

Lentolippujen hinnat ovat nyt historiallisen alhaalla. Tähän on ennen kaikkea syynä markkinatilanne.

Finnairin hinnoittelusta vastaavan johtajan Tomi Hännisen mukaan nyt on ostajan markkinat.

- Markkinatilanne on ollut jo kauan niin, että kapasiteettiä on enemmän kuin kysyntää ja tällöin hinnat laskevat.

Myös lentoyhtiöiden välinen kova kilpailu vaikuttaa. Kustannusrakenteet mahdollistavat sen, että voidaan olla sekä halpoja, että kannattavia.

EU:n päästökauppa ei nostanut hintoja

Polttoaine on lentoyhtiöillä suurin kustannustekijä, mutta se ei näy lentolippujen hinnoissa.

- Kustannukset täytyy vaan pystyä hoitamaan sellaiselle tasolle, että missä tahansa markkinatilanteessa pystytään kilpailemaan tehokkaasti ja samalla kuitenkin toimimaan kannattavasti.

Myös EU:n päästökauppa lisää lentoyhtiöiden menoja. Mutta kun on ylikapasiteettia, niin lentoyhtiöt eivät ole voineet täysimääräisesti siirtää päästökaupan tuomia kustannuksia lentolippujen hintoihin.

- Sitä, tuleeko päästökauppa jossain vaiheessa vaikuttamaan lippujen hintoihin, on vaikeaa ennustaa. Oletus on, että kilpailu jatkuu edelleen kovana.

Harva lentoyhtiö pystyy pitkässä juoksussa toimimaan kannattavasti. Loppujen lopuksi ne selviävät, jotka pystyvät olemaan asiakkaille houkutteleva vaihtoehto ja samalla olemaan myös kustannustehokkaita.

- Totta kai jokainen yritys haluaisi myydä hyvällä hinnalla. Hintoja painaa kuitenkin asiakkaiden halu ja valmius maksaa lentolipuista.

 

Lue myös:

    Uusimmat