Mainos

Lentoliittouma julkistettiin

Jatkuvasti kiihtyvä kilpailu maailman lentomatkustajista selkiintyi tänään odotetusti, kun englantilainen lentoyhtiö British Airways BA, amerikkalainen American Airlines AA ja kolme muuta lentoyhtiötä vahvistivat viikonloppuna julkitulleet tiedot uudesta yhteistyöryhmästä.

Laajoilla yhteistyökuvioilla lentoyhtiöt pyrkivät tehostamaan maailmanlaajuista palveluaan. Uusi One World on yhtiöiden vastaveto jo aiemmin julkistetulle Star-liittymälle. Kaikkiaan maailmaan lasketaan mahtuvan korkeintaan neljä suurrypästä.

Yhtä odotetusti kotimainen Finnair vahvisti hakeutuvansa BA:n ympärille koottavaan ryhmään, koska englantilaisyhtiö on entuudestaan sen pääyhteistyökumppani. Muiden kanssa neuvottelut pyritään saamaan päätökseen mahdollisimman pian. Pääjohtaja Antti Potilan mukaan Finnair on koko ajan lähtenyt siitä, että yhtiön on oltava mukana yhteistyössä suuremman ryhmittymän kanssa, sillä maailman lentoliikenne on muotoutumassa suuriksi yhteistyöryhmiksi.

-Kun noin vuosi sitten valitsimme pääyhteistyökumppaniksi British Airwaysin, samalla tuli selväksi, että menemme mukaan siihen ryhmittymään, joka heidän ympärilleen ajan mittaan muodostuu ja nyt se tapahtunut, hän tiivisti.

Finnair saa uuden amerikkalaiskumppanin

Ratkaisun myötä Finnairin amerikkalainen yhteistyökumppani vaihtuu Deltasta AA:han. Muutos tapahtuu aikaisintaan ensi maaliskuun lopussa. Muut uuden ryhmän yhtiöt ovat australialainen Qantas, kanadalainen Canadian Airways ja pääasiassa Aasiassa toimiva hongkongilainen Cathay Pacific. Niillä kullakin on yhteistyökumppaneita, joten ryhmään tulevien lentoyhtiöiden määrä nousee.

Nykyisine yhteistyökumppaneineen ryppään yhtiöt kuljettivat viime vuonna noin 174 miljoonaa matkustajaa, ja niiden palveluksessa on 220 000 työntekijää. Ryhmä lennättää asiakkaita hieman päälle 630 kohteeseen lähes 140 maassa. Uusi rypäs pyrkii aloittamaan yhteistyön ensi vuoden alkupuolella. Sen korostettiin olevan valmis ottamaan mukaan myös muita lentoyhtiöitä.

Yksityiskohtaiset suunnitelmat on tarkoitus julkistaa lähikuukausina, mutta mukaan lähtevien lentoyhtiöiden tunnusten rinnalle tulee yhteinen One World -tuotemerkki. Star-liittymän keskeiset yhtiöt ovat amerikkalainen United Airways ja saksalainen Lufthansa. Myös pohjoismainen SAS kuuluu tähän ryhmään.

Finnair haki markkinointivoimaa

Potila tähdensi, että vain laajalla yhteistyöllä Finnair pystyy tarjoamaan nykyistä tehokkaammin maailmanlaajuiset palvelut koko ajan kansainvälistyvämmälle asiakaskunnalleen.

-Suuretkaan yhtiöt eivät voi yksin tätä tehdä, hän muistutti. Potila tähdensi, että kyseessä on markkinointivoimaa lisäävä yhteistyö eikä pyrkimyksenä ole lentoyhtiöiden sulauttaminen.

Yhteistyökuvion myötä asiakkaille voidaan tarjota jo matkaa varatessa joustavin, nopein tai muutoin hänelle sopivin kokonaisuus. Finnairin tiedotuspäällikkö Usko Määttä kertoi asiakkaiden voivan myös mm. kerätä alennuksiin oikeuttavia pisteitä kaikilta mukaan lähteviltä lentoyhtiöiltä.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.