Lentokoneilla tehtyjä itsemurhia on tutkittu - "Todella harvinaista"

Lentoitsemurhat harvinaisia 2:22

Lentokoneilla suoritetut itsemurhat ovat tutkimusten mukaan harvinaisia, ja matkustajakoneella suoritettuina äärimmäisen poikkeuksellisia. Ilmailulääkäri uskoo, että avoimuuden avulla tilanteet olisivat mahdollisesti vältettävissä.

Kuolemaan johtaneista lentoturmista hyvin pienen osan taustalla on lentäjän itsemurha. Yhdysvalloissa vuosina 2003–2012 tapahtuneista ilmailuturmista 0,33 prosentissa taustalla oli selkeästi itsemurha. Tutkimus tarkasteli yleisilmailun lento-onnettomuuksia, ei kaupallisia matkustajalentoja, joiden lentäjien on läpäistävä psykologiset testit.

Tutkimusryhmään kuuluneen ilmailulääkäri Alpo Vuorion mukaan tuloksen ovat samansuuntaisia myös 30 vuoden ajanjaksoa tarkastelleessa brittitutkimuksessa. Hän kuitenkin korostaa, että osaa lentoturmista ei välttämättä tunnisteta itsemurhiksi.

– Luku tarjoaa ala-laidan arvion ja suuruusluokan. Tiedetään, ettei määrä ole pienentynyt, Vuorio kertoo.

Autoilussa itsemurhat huomattavasti yleisempiä

Matkustajalentojen kohdalla itsemurhat ovat harvinaisempia. On kuitenkin tapahtunut lento-onnettomuuksia, joissa matkustajakoneen epäillään pudonneen lentäjän harkitun toiminnan seurauksena. Esimerkiksi Malesian kadonneen lentokoneen tutkintalinjoista eräs koskee epäilyä lentäjän tarkoituksellisesta toiminnasta.

Vuorio huomioi, että onnettomuudet ovat tapahtuneet enimmäkseen Aasiassa ja Afrikassa.

– Syytä tälle on vaikea esittää, mutta ehkä näissä kulttuureissa psykiatrisista ongelmista on hankalampaa puhua ja siten saada apua, Vuorio ehdottaa. Hän painottaa kyseessä olevan spekulaatio.

Autoilussa itsemurhien osuus onnettomuuksista on Vuorion mukaan huomattavasti ilmailua suurempi, 2-4 prosenttia, jossain arvioissa vielä enemmän.

– Tällainen käyttäytyminen ja ilmiö on olemassa. Vaikka sen poistamiseksi tehdään paljon työtä, täydellinen poistaminen lienee mahdottomuus, hän toteaa.

Tieto pahoinvoinnista ei tavoittanut hoitohenkilökuntaa

Amerikkalaisonnettomuuksia koskevassa tutkimuksessa tuli esiin, että suurimmassa osassa tapauksista jollakulla oli tieto, ettei henkilö voinut hyvin ja hän saattoi suunnitella äärimmäistä tekoa. Tieto ei vain kulkeutunut hoitohenkilökunnalle tai ilmailulääkärille.

Vuorio peräänkuuluttaakin luotettavaa ilmapiiriä, jossa toisista välitetään ja ongelmista uskalletaan puhua ja hakea apua.

Vuorio pitää Suomen tilannetta hyvänä. Lentäjillä on vuositarkastukset ja työterveyshuolto, mikä edistää avun saantia ja ongelmien huomaamista.

– Valitettavasti kaikissa maissa näin ei ole, Vuorio toteaa.

Vuorio korostaa, että ongelmista on voitava puhua avoimesti.

– On maailmanlaajuisesti osoittautunut paremmaksi luoda avoin ympäristö puhua kuin luoda uusia tiukkoja sääntöjä, hän kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat