Lentokone valmiina viemään vuotaja-Snowdenin Islantiin

Yksityinen lentokone on valmiina viemään Yhdysvaltojen NSA-vuotaja Edward Snowdenin Islantiin Hongkongista.

Uutistoimisto AFP:n mukaan yksityisen jetin valmistelusta kertoo Wikileaksiin yhteyttä ottanut liikemies.

– Kaikki on valmista meidän puoleltamme ja kone voi nousta ilmaan jo perjantaina, totesi Channel2-televisiokanavalle islantilainen liikemies Olafur Sigurvinsson DataCell-yhtiöstä, jonka tiedetään olevan Wikileaksin tukija.

Datacellin johtaja kertoi televisiokanavalle, että logistiikka ja kone ovat valmiina. He odottavat vain vastausta Islannin hallitukselta.

Yksityiskone kuuluu kiinalaiselle yritykselle.

Wikileaksin perustaja Julian Assange sanoi keskiviikkona olleensa yhteyksissä Snowdenin edustajiin.

– Olemme olleet epäsuorasti yhteydessä hänen väkensä kanssa, sanoi Assange australialaisen AuBC-kanavan uutisten haastattelussa.

Islanti on jo aikaisemmin kertonut, ettei voi myöntää turvapaikkaa NSA-vuotaja Edward Snowdenille, jollei tämä ei tule paikan päälle Islantiin.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat