Lentokone katosi kesken lennon – kyydissä yli 200 matkustajaa

Lentoyhtiö Malaysian Airlines kertoo menettäneensä yhteyden erääseen koneistaan.

Kone oli matkalla Malesian pääkaupungista Kuala Lumpurista Kiinan pääkaupunkiin Pekingiin. Uutistoimisto AFP:n mukaan lennolla MH370 on yhteensä 277 matkustajaa sekä 12 työntekijää.

Lentoyhtiön mukaan lennonjohto menetti yhteyden koneeseen kello 20.40 Suomen aikaa, kaksi tuntia lähdön jälkeen. Koneen oli määrä laskeutua Pekingiin kello 0.30 Suomen aikaa.

Malaysian Airlines sanoo tekevänsä parhaillaan yhteistyötä viranomaisten kanssa, jotka ovat käynnistäneet etsintä- ja pelastustoimet koneen paikantamiseksi.

Kiinan valtiollisen television CCTV:n mukaan lennolla on mukana 160 kiinalaista. Kanavan mukaan maan vesialueilla ei ole toistaiseksi raportoitu lento-onnettomuuksista. Kiinalaisen uutistoimisto Xinhuan mukaan tutkayhteys koneeseen hävisi Vietnamin ilmatilassa.

Jos koneen havaitaan syöksyneen maahan, se olisi toinen Boeing 777 -koneelle sattunut kuolemaan johtava onnettomuus alle vuoden sisällä. Viime kesänä laskeutumassa ollut Boeing 777 syöksyi maahan San Franciscossa. Onnettomuudessa kuoli kolme matkustajaa  

Lue myös:

    Uusimmat