Lentokentän työtaisteluun muutaman päivän välirauha

Helsinki-Vantaan lentokentällä lakkoilleet kuormaustyöntekijät palaavat töihin, mutta kiista työehdoista ei ole vielä ratkennut. Lentoliikenteen uskotaan takkuavan vielä huomennakin.

Ilmailualan Unioni jätti uudelle työnantajalle, henkilöstöpalveluyritys Baronalle sovintoesityksensä, jonka Barona tyrmäsi heti. Välirauha kestää ainakin ensi tiistaihin asti, jolloin Ilmailualan Unionin hallitus pohtii uudelleen tilannetta.

Työtaistelun takia Finnair joutui perumaan tänäänkin yli 20 lentoa ja matkalaukkusuman purkaminen kestää vielä lähes viikon.

Barona uskoo rivien rakoilevan

Työntekijät pelkäävät, että Barona alkaisi irtisanoa kokeneempaa väkeä. Ensi tiistaina kokoontuva Unionin hallitus pitää tärkeänä vuoden irtisanomissuojaa.

- Neuvottelujen alussa kävi heti selväksi, että Barona olisi halunnut kierrättää uudempaa väkeä, sanoo Ilmailualan unionin puheenjohtaja Juhani Haapasaari.

Baronan johto uskoo, että työntekijöiden rivit ovat jo rakoilemassa.

- Työntekijät ovat lähetelleet meille viestejä kiihtyvällä tahdilla loppuviikkoa kohden. Uskon, että samanlainen painostus on myös IAU:n suuntaan, että töihin on päästävä, uskoo Baronan toimitusjohtaja Markus Oksa.

Matkalaukkuja lojuu yhä

Jo toinen lakko lyhyessä ajassa käy kalliiksi Finnairille. Tänään Finnair joutui perumaan yli 20 lentoa.

Lisäksi reilut sata ihmistä toimittaa laukkuja matkustajille koteihin ympäri maailmaa. Työ jatkuu vielä useita päiviä, sillä 12 000 matkalaukusta kolmasosa on saatu eteenpäin.

Työtaistelu on kohdistunut Finnairiin. Muiden lentoyhtiöiden terminaaliykkösessä liikenne on sujunut normaalisti.

Katso Jussi Kärjen juttu

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat