Lentokentän matkatavarankäsittelijöille lyhyt sopimus

Lentokentän matkatavarakäsittelijöiden työehdoista on syntymässä lyhyt sopimus elokuun loppuun saakka. Kyseessä on kaikkia maapalvelualoja koskeva, yleissitova sopimus, johon kuuluvat laukkujen käsittelijöiden lisäksi muun muassa lentokoneiden huoltajia sekä cateringväkeä.

Ilmailualan unioni (IAU) ja työnantajapuolta edustava Palvelualojen toimialaliitto ovat saaneet aikaan neuvottelutuloksen, joka on määrä hyväksyä kummankin puolen hallintojen käsittelyssä ensi viikolla.

Kyseessä on eräänlainen ylimenosopimus, jolla saadaan vakautettua työolot toistaiseksi. Helsinki-Vantaan laukkujen käsittely puuroutui vuodenvaihteen molemmin puolin pahasti työtaistelutoimien vuoksi.

- Tällä yritetään rauhoittaa tilanne hetkeksi aikaa, ja kumpikin osapuoli saa nyt harkita paremmin niitä uusia tilanteita, joita tässä kenties syntyy, kuvaili Ilmailualan unionin liittosihteeri Juha-Matti Koskinen.

Sopimus päättyy samaan aikaan kuin sopimus, jonka IAU teki maapalveluyhtiö Baronan kanssa viime vuoden lopulla. Silloin sovittiin, että Baronalle Finnairin tytäryhtiöltä Northportilta siirtyneitä työntekijöitä ei voida irtisanoa tuotannollis-taloudellisista syistä ainakaan ennen elokuun loppua.

Sopimusehdotuksen tarkasta sisällöstä ei haluttu vielä tiistaina kertoa, mutta ainakin palkankorotuksia siihen sisältyy. Sopimus antaa maapalvelujen työntekijöille 0,4 prosentin palkankorotukset heti voimaantulopäivänä eli maaliskuun alussa. Lisäksi siihen kuuluu keväällä jaettava paikallisesti sovittava erä.

Ulkopuolinen työvoima hiertää yhä

Vaikka sopimukseen nyt päästiin ja työt lentokentällä jatkuvat, eivät työtaisteluihin johtaneet alkuperäiset erimielisyydet ole hävinneet mihinkään. Suurimpiin niistä kuuluu ulkopuolisen työvoiman käyttö, josta IAU haluaisi rajoituksia työehtosopimuksiin.

Työnantajapuolella taas ei ole halua käsitellä näitä asioita työehtosopimuksissa.

- Pöydässä on isoja asioita, joten varmasti neuvottelut ovat jatkossakin vaikeita. Mutta asiat ovat myös niin tärkeitä, että kyllä niihin täytyy palata kesän jälkeen, totesi Palvelualojen toimialaliiton johtava lakimies Petri Verronen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat