Lentokaaos luo hämäräperäisiä bussiretkiä

Espanja.com -sivustolla vapaaehtoisvoimin toimiva infokeskus on saanut muutamassa päivässä ainakin parisataa tekstiviestiä, joissa kysellään keinoista päästä Suomeen. Infosivuston tiedottaja Jukka Töyli sanoo, että tarkkaa arviota Espanjassa olevien suomalaisturistien määrästä ei ole saatavilla.

- Pakettimatkalaisilla tuntuu olevan kaikki hyvin. Matkanjärjestäjät huolehtivat majoituksesta ja ruoasta. Pakettimatkalaisista vain yksi on kysellyt meiltä mahdollisuutta päästä kotiin. Tällä hetkellä meille on ilmoittautunut ainakin parisataa henkilöä, joilla ei ole kyytiä kotiin. He ovat omatoimimatkailijoita ja heistä olemme eniten huolissamme, Töyli kertoo.

Töylin karkean arvion mukaan Espanjassa saattaa olla tällä hetkellä jopa 1 000-2 000 omatoimista matkailijaa.

Vaikka lentokieltoja on hiljalleen purettu, suman purkautuminen voi kestää useita päiviä. Lentoyhtiöt tuovat matkalaisia kotiin alkuperäisessä järjestyksessä, ja valmismatkalaiset ovat paremmassa asemassa kuin omatoimisesti matkalle lähteneet. Myös lapsiperheitä pyritään saamaan mahdollisimman nopeasti kotiin.

- Matkustajasuma ei purkaudu hetkessä. Monet ajattelevat, että lennot toimivat, mutta ei sitä voi tietää. Kaikki riippuu siitä, kuinka kauan Helsinki-Vantaan lentoasema pysyy auki.

Jukka Töyli kehottaa jumiin jääneitä suomalaisia pohtimaan bussimatkaa. Esimerkiksi Malagasta lähtee perjantaina rannikkoa ylöspäin suomalainen bussi, jossa on vielä tilaa. Vajaat 500 euroa maksava road trip Malagasta Tallinnan kautta Helsinkiin on ainakin lentoa varmempi tapa päästä kotiin.

"Hämäräperäistä liikennöintiä"

Töyli kertoo, että Espanja.com -sivuston kautta on järjestetty tähän mennessä toistasataa matkaa Suomeen. Muun muassa Suomen ampumamaajoukkue vuokrasi Fuengirolasta bussin päästäkseen kotiin.

- Teemme paljon työtä selvittääksemme, että kyseessä on todellakin luotettava matkanjärjestäjä. Olemme kuitenkin havainneet hämäräperäistä toimintaa. Meille esimerkiksi kerrotaan joistakin kyytivaihtoehdoista, mutta emme voi laittaa tietoa eteenpäin, koska emme ole voineet varmistaa kyydin turvallisuutta, Töyli kertoo.

Ketunhäntä kainalossa toimivan "kyyditsijän" tunnuspiirre on epämääräisyys.

- Joissakin tapauksissa emme ole saaneet selville mikä bussi on kyseessä tai kuka matkan järjestää.

Myös Suomen Madridin-suurlähettiläs Markku Keinänen on tietoinen mahdollisista huijareista, mutta ei pidä ongelmaa toistaiseksi kovinkaan laajana.

- Tänä aamuna yksi henkilö soitti ja kertoi, että hänellä on tieto bussista, joka ei koskaan lähtenytkään matkaan. Meidän tietoomme on tullut, että ainakin yksi yrittäjä on pyrkinyt myymään jotakin bussimatkaa, mutta en tiedä onko kukaan matkustaja maksanut olemattomasta kyydistä, Keinänen sanoo. - Ainakaan meidän tiedossa ei ole mitään laajamittaista huijaustoimintaa.

Suurlähettiläs muistuttaa, että lähetystön työntekijöiden tai Espanja.com -sivuston vapaaehtoisten on vaikea päästä varmistamaan jokaisen kyyditsijän taustoja. Matkalaisen kannattaa siis käyttää tervettä järkeä.

- Valitettavasti tällä hetkellä ainoa keino on luottaa omaan intuitioon ja havainnointikykyyn. Täytyy kuitenkin muistaa, että lähetystön ja vapaaehtoisten avulla Espanjasta on lähtenyt Suomeen lukuisa määrä busseja, joissa kaikki on ollut kunnossa, Keinänen muistuttaa.

Suurlähetystö kiittelee kansalaistoimintaa

Suurlähettiläs Markku Keinänen kiittelee rivikansalaisten aloittamaa toimintaa. Lähetystö on tehnyt päivittäin yhteistyötä Espanja.com -sivuston ylläpitäjien kanssa, jotta tuhkapilven hämmentämät matkalaiset saataisiin kotiin.

- Minusta yhteistyö on hyvä ajatus. Espanja.com -sivusto syntyi kansalaisaloitteen pohjalta ja on hyvin toimiva. Olemme tiiviissä yhteistyössä heidän kanssaan ihan konkreettisella tasolla. Autamme esimerkiksi bussien hankkimisessa, sillä lähetystöllähän on hyviä kontakteja. Kaikki hyötyvät tällaisesta toiminnasta.

Suurlähetystö on saanut satoja kyselyjä jumiin jääneiltä matkalaisilta, ja se jakaa tietojaan matkustajista infosivuston kanssa.

- Olemme yhdistäneet saamiamme tietoja vapaaehtoisporukan kanssa. He suunnittelevat sitten reittejä ja me etsimme ihmisiä, jotka tarvitsevat kuljetusta, suurlähettiläs kertoo.

Keinäsen mukaan lähetystö pyrkii huolehtimaan ensimmäisenä kotiin henkilöt, jotka ovat eniten avuntarpeessa. Tällaisia ovat esimerkiksi koululaisryhmät, sairaat henkilöt sekä henkilöt, jotka tarvitsevat nopeasti lääkitystä.

- Emme kuitenkaan ole mikään matkatoimisto, vaan yritämme löytää ratkaisuja räätälöidysti.

Lue myös:

    Uusimmat