Lentojen turvavaatimukset höllentyvät USA:ssa: ”Turvallisuus vaarantuu”

Yhdysvalloissa lentokoneiden matkustamoihin voi pian ottaa mukaan taskuveitsen.

Liikenneturvallisuudesta vastaava viranomainen TSA aikoo sallia pienet veitset huhtikuun loppupuolella.

Pienetkin teräaseet ovat olleet kiellettyjä syyskuun 2001 terrori-iskuista lähtien.

Turvatarkastuksen läpäisevät Yhdysvalloissa jatkossa taittoveitset, joiden terä on enimmillään kuusi senttimetriä pitkä ja reilun senttimetrin leveä. Matkustamopannasta pääsevät myös muun muassa jääkiekkomailat ja suksisauvat.

Sen sijaan esimerkiksi partakoneenterät ja suuremmat veitset ovat yhä kiellettyjä.

TSA perustelee muutosta sillä, että näin turvaohjeet vastaavat paremmin kansainvälisiä ohjeita.

Matkustamohenkilökunnan ammattiliitto on tyrmännyt uudistuksen. Liiton mukaan matkustajien ja henkilökunnan turvallisuus vaarantuu.

(MTV3 - STT - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat