Lentoemäntien lakko lykkääntyy

Ensi lauantaina lentoliikennettä uhannut lakko on lykkääntynyt. Jos sopua ei synny alkaa lentoemäntien ja stuerttien lakko pääsiäislauantaina.

Lentoemäntien ja stuerttien lakonuhka siirtyy kahdella viikolla. Lakko alkaisi nyt pääsiäislauantaina 26. maaliskuuta, jos sopua ei sitä ennen löydy. Lakon alkaminen tai peruuntuminen yritetään ratkaista viimeistään edeltävänä keskiviikkona 23. maaliskuuta kello 18:aan mennessä, kertoo valtakunnansovittelija Juhani Salonius.

Työministeriö päätti lakonuhan lykkäämisestä valtakunnansovittelijan esityksestä tänään. Ilman tätä päätöstä lakko olisi uhannut alkaa jo ensi lauantaiaamuna.

Samalla sovittiin, että mahdollinen työtaistelu alkaa kaikissa sen piirissä olevissa lentoyhtiöissä yhtä aikaa. Alun perin lakon piti alkaa ensi lauantaina Finnairissa ja Blue1:ssä ja seuraavana päivänä Air Finlandissa.

Neuvottelut olivat pitkään pahasti jumissa. Tänään päästiin vihdoin sen verran eteenpäin, että lisäajan hankkimiselle sovittelulle ja lakonuhan siirtämiselle oli perusteita. Ilman tätä nytkähdystä sovittelu olisi keskeytetty ja lakko alkanut alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, Salonius kertoi.

Lakon uhka vaikeuttaa matkustuspäätöksen tekoa

Ilmassa leijuva lentoemäntien ja stuerttien lakonuhka vaikeuttaa lentomatkustajien matkustuspäätösten tekoa. Monet matkustajat ovat yhä odottavalla kannalla sen suhteen, kannattaisiko varatut lennot perua kokonaan tai yrittää muuttaa niitä. Lentoyhtiöt ja matkanjärjestäjät saavat päivittäin kymmeniä kyselyitä lakkoon liittyen.

Peruutuksia vain vähän

Matkojen peruutuksia on tullut sen sijaan vähän. Esimerkiksi Finnmatkoille tiedusteluja mahdollisesta lakosta ja sen vaikutuksista on tullut paljon, kertoo yhtiön myyntijohtaja Jukka Mustila.

-Maaliskuun lähdöt oli jo hyvissä ajoin myyty täyteen. Ihmiset ovat nyt odottavalla kannalla, Mustila kertoi.

Pelkän uhan takia rahoja ei palauteta

Jos lento peruuntuu lakon takia, maksetaan lipusta rahat takaisin tai matkustajalle pyritään löytämään vastaava reitti tilalle. Pelkän lakon uhan takia ei matkasta voi kuitenkaan vielä vaatia rahoja takaisin. Koskaan ei ole vielä käynyt niin, että asiakkaat olisivat jääneet ilman matkoja. Aina on pystytty jollain tavalla järjestämään niin, että asiakkaat ovat päässeet lomakohteisiinsa. Aikataulumuutokset ovat kyllä vaarana, jos lakko tulee, Finnmatkojen Mustila sanoi.

Lakon laajus epäselvä

Finnairin mukaan lakkoon varautuminen on hankalaa, koska vielä ei tiedetä alkaako se ylipäätään.

-Tässä vaiheessa vaikutuksia on erittäin vaikea arvioida, kun ei tiedetä tuleeko lakkoa ollenkaan ja jos tulee, niin millainen. Emme tiedä, tulisiko siitä esimerkiksi kerralla hanat kiinni -tyyppinen lakko vai aamupäivä-iltapäivä-lakko, Finnairin tiedottaja Manti Väätäinen-Pereira sanoi.

Osa lennoista esimiesvoimin?

Suunnitelmia lennettävistä ja peruutettavista lennoista on tehty, mutta ne ovat tässä vaiheessa vielä täysin alustavia tilanteen ollessa levällään. Vielä on auki myös se, aikooko Finnair käyttää vuokrakoneita ja vuokrahenkilöstöä lentojen hoitamiseksi. Sitä kuitenkin selvitellään. Osa lennoista voitaisiin ilmeisesti hoitaa esimiesvoimin.

Mahdollisen lakon vaikutuksista lentoliikenteeseen tiedotetaan heti, kun tarkemmat yksityiskohdat ovat selvillä. Asiakkaille on avattu Internet-sivut, joilla on tietoa lentovarauksien muutosoikeuksista.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 08.03.2005)

Lue myös:

    Uusimmat