Lentäjäkiistaan ei ratkaisua

Finnairin lentovuorojen peruutukset näyttävät jatkuvan ainakin lähipäivinä. Finnairin ja sen lentäjien välisessä sopimuskiistassa ei ole tapahtunut edistystä tiistaina keskeytettyjen neuvottelujen jälkeen. Finnairin edustajien mukaan kiista saattaa pitkittyä ja johtaa vastatoimiin myös työnantajapuolen taholta.

Finnair pitää Suomen liikennelentäjien yhdistyksen palkkavaatimuksia kohtuuttomina. Työnantajan laskelmien mukaan lentäjien vaatimat palkkaus- ja työvuorojärjestelmän muutokset ylittäisivät nykyisen tupo-tason seitsenkertaisesti. Kustannukset lentoyhtiölle olisivat vuodessa 40 miljoonaa markkaa.

Finnairin palveluksessa on kuuden muun ammattijärjestön työntekijöitä ja heidän sopimuksensa ovat tupon mukaisia, lentoyhtiöstä muistutetaan. Finnairin mukaan sen liikennelentäjien keskipalkka luontoisetuineen on 42 000 markkaa kuukaudessa, autoetu mukaanlukien. Työtunteja lentäjille kertyy keskimäärin 27 tuntia viikossa.

Lentäjät tekevät vain ennalta sovitut työvuorot

Lentäjät ovat neuvotteluja vauhdittaakseen jättäneet tekemättä normaalien työvuorojen lisäksi tulevia lentovuoroja, mikä on aiheuttanut useita vuorojen peruutuksia. Keskiviikkona jäi lentämättä kolme Finnairin vuoroa. Lähiaikoina lentämättä jäävien vuorojen määrää ei Finnairilla osata arvioida.

Lentäjien ja Finnairin välillä on tähän asti noudatettu järjestelmää, jossa sairastapausten tai muiden yllättävien muutosten vuoksi vapaalla oleva lentäjä tulee töihin.
-Vuorojen peruutukset selviävät usein vasta viime hetkillä ennen lennon lähtöä, sanoo henkilöstöpäällikkö Hannu Huopaniemi Finnairista.

Mahdollisuuksia häiriöihin on runsaasti, sillä kuukaudessa yhtiöllä on noin 300 lentoa, joissa joudutaan käyttämään vuorolistan ulkopuolisia lentäjiä. Lisäksi kaikenlaiset aikataulumuutokset ulkomaan liikenteessä heijastuvat myös Suomessa ja Suomesta lähteviin lentoihin.

Uusista neuvotteluista ei ole sovittu

Finnairin lentäjien uudesta työehtosopimuksesta yritettiin saada ratkaisua tiistaina, jolloin edellisen sopimuksen voimassaoloaika päättyi. Valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen johdolla käydyt neuvottelut päättyivät jo alkuiltapäivästä eikä niiden jatkamisesta ole toistaiseksi sovittu.

Sopimuskiista koskee noin 530:tä eli pääosaa Finnairin lentäjistä. Lentäjien edellinen sopimus päättyi alun perin jo tammikuun lopussa. Helmikuun puolivälissä sopimusta jatkettiin kuitenkin väliaikaisesti maaliskuun 31. päivään asti.

Avoinna ovat edelleen myös neuvottelut Finnairin entisten tytäryhtiöiden Kar-Airin ja Finnaviationin lentäjien uusista sopimuksista. Niiden piirissä on vajaat 60 lentäjää.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat