Lennonjohdon virhe Indonesian lentoturman syy?

Lennonjohdon virhe aiheutti ilmeisesti Indonesian perjantaisen lentoturman, jossa 234 ihmistä menetti henkensä, kertoi amerikkalainen televisioyhtiö NBC.

Lennonjohtaja kehotti indonesialaisen Garuda Indonesia -yhtiön konetta kääntymään vasemmalle, kun koneen olisi pitänyt kääntyä oikealle. Koneen ohjaaja epäili käskyä vääräksi, mutta noudatti sitä saatuaan käskyyn vahvistuksen lennonjohtajalta. Virheen vuoksi kaikki koneessa olleet saivat surmansa.

Indonesian viranomaisten hallussa olevat nauhoitukset lennonjohdon ja koneen välisistä keskusteluista osoittavat, että Medaniin laskeutumassa oleva Airbus A300-B4 -kone käännytettiin aluksi muualle toisen koneen nousun ajaksi. Tämä huolestutti Airbusin ohjaajia, jotka pyysivät lennonjohtoa vahvistamaan, ettei kone joudu vuoristoon. Lennonjohtaja kehotti konetta kuitenkin jatkamaan.

Kun Garudan Airbus oli valmis lähestymislennon viimeiseen vaiheeseen, ns. finaaliin, lennonjohtaja pyysi konetta ensin kääntymään oikealle. Myöhemmin lennonjohtaja kuitenkin pyysi ohjaajia vahvistamaan, että kone on kääntymässä vasemmalle.

Kun ohjaaja yhtäkkiä näki vuoren tulevan lähemmäksi savusumussa, hän kirkui ja sanoi perään:
- Allahu Akbar (Jumala on suurin).
Ohjaaja oli minuutteja ennen törmäystä ilmoittanut savusuvun aiheuttamasta alhaisesta näkyvyydestä.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat