Lennart Meri: Viron rajasopimus Venäjän ja EU:n kysymys

Viron entisen presidentin mukaan Euroopan unionin ja Venäjän suhteet vaikuttavat voimakkaasti myös virolaisten elämään.

Viron entinen presidentti Lennart Meri arvelee, että Viron ja Venäjän välisen rajasopimuksen syntyminen ei ole kiinni Viron omista toimista.

- Se ei ole niinkään Viron vaan enemmänkin Venäjän ja EU:n välinen kysymys, sanoi Meri tänään.

Meri näkee, että Euroopan unionin ja Venäjän väliset suhteet heijastuvat myös runsaan vuoden verran EU:hun kuuluneiden virolaisten elämään.

- Miinusta on ollut se, että Venäjästä ei ole tullut normaalia demokraattista valtiota. Toivottavasti Venäjän federaatiolla on riittävästi moraalista tahtoa toimia EU:n ja Baltian maiden kanssa yhteistyössä.

Vuoteen 2001 asti lähes kymmenen vuotta Viron presidenttinä toiminut Meri toivoo, että Viron ja Venäjän pitkä naapuruus osattaisiin kääntää molempia maita hyödyttäväksi yhteistyöksi.

Suursaaren avaaminen hyödyttäisi kaikkia

Ex-presidentti uskoo, että Viron rajavalvontaviranomaisilla on edellytykset hoitaa tehtäviään. Hän kehuu Viron Suomelta saamaa apua sekä Viron itsenäistymiskehityksessä että rajavalvonnan koulutuksessa.

- Olen ylpeä siitä, että virolaisten luottamus omiin rajavalvontaviranomaisiin on suurempi kuin poliitikkoihin, Meri sanoo.

Meri otti myös kantaa Venäjälle kuuluvan Suursaaren avaamiseen matkailukäyttöön.

- Suursaaren avaaminen matkailukäyttöön olisi myös venäläisille hyvin tärkeää. Kaikki ovat kiinnostuneita saaresta. Venäjän hallinnassa olevien saarien saaminen kolmanneksi osapuoleksi kiinnostaisi luonnollisesti myös laivanvarustajia.

Suursaaren ja mahdollisesti muidenkin Suomenlahden ulkosaarten tulevaisuus on ilmeisesti esillä myös Vladimir Putinin ja Tarja Halosen tapaamisessa Suomessa ensi maanantaina.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat