Lemminkäinen ennustaa liikevaihdon laskua tälle vuodelle

Viime kuussa isoista väenvähennyksistä kertonut rakennusyhtiö Lemminkäinen arvioi, että sen tämän vuoden liikevaihto laskee hieman edellisvuodesta. Liikevoitto ilman kertaeriä kuitenkin paranee yhtiön arvion mukaan selvästi.   

- Olen tyytyväinen, että kannattavuutemme parani merkittävästi verrattuna vuoden 2013 alkupuoliskoon, kertoo Lemminkäisen hallituksen puheenjohtaja ja väliaikainen toimitusjohtaja Berndt Brunow tulostiedotteessa.  

Lemminkäisen huhti-kesäkuun tulos parani. Yhtiö teki huhti-kesäkuussa voittoa 7,3 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten samaan aikaan sille kertyi 18,7 miljoonaa euroa tappiota. Myös liikevaihto nousi.  

Lemminkäisen mukaan talouskasvun hidastuminen, kotimaisen kysynnän lasku ja valtion vähenevät investoinnit saattavat jatkossa heikentää asuntojen kysyntää. Myös Ukrainan kriisi lisää epävarmuutta.   

- Emme odota markkinoilta vetoapua etenkään talonrakentamisessa. Venäjällä taloudellinen ja poliittinen tilanne on epävarma, vaikka se ei vielä olekaan vaikuttanut asuntomyyntiimme Pietarissa. Suomessa asuntojen myyntiajat ovat pidentymässä, Brunow arvioi.  

  

  

Lue myös:

    Uusimmat