Lelukulttuuri kunniaan näyttelyllä

Tänä vuonna on lasten oikeuksien julistuksen 10-vuotisjuhlavuosi. Sen kunniaksi Plan International järjestää Suomessa näyttelyn, jossa on eri kehitysmaiden lasten tekemiä leluja.

Bengladesh

Lelunäyttely aloittaa Suomen kierroksensa tänään Helsingin Tennispalatsista.

-Nämä lelut on syntynyt siinä mielessä erikoisissa olosuhteissa, että yleensähän näissä maissa missä me teemme töitä, monen lapsen päivä kuluu töissä vanhempien kanssa tai yksin. Päivittäisen ruoka-annoksen eteen työn tekeminen on se, johon pääenergia kohdistuu sanoo toiminnanjohtaja Marja-Riitta Ketola Plan Internationalin Suomi säätiöstä.

-Planin tavoitteena on ollut näissä ohjelmamaissa järjestää päiviä, jossa sekä lapset että perhe saavat yhdessä antaa lapselle tilaa olla lapsi ja antaa hetken aikaa käyttää sitä luovuutta ja mielikuvitusta mikä lapsella on, kertoo Ketola.

Kehitysmaiden lasten tekemät lelut eroavat esimerkiksi Suomessa tehdyistä varsinkin materiaalinen suhteen. Hyvinvointivaltioissa ei leluja juurikaan jätemateriaaleista tehdä.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat