Lelujen turvallisuudessa vakavia puutteita

Kuluttajavirasto löysi valvontaiskussaan vakavia puutteita lelujen turvallisuudessa. Lähes puolet testatuista tuotteista ei täyttänyt turvallisuusvaatimuksia.

Tullilaboratoriossa tutkittiin 15 lelua ja viisi lastenhoitotarviketta, joista vain kuusi tuotetta täytti vaatimukset. Viidellä tuotteella puutteita oli merkinnöistä tai turvallisuuspuutteet olivat lieviä.

Kuusi lelua ja kolme lastenhoitotarviketta sisälsi suuria määriä myrkyllistä ftalaattia. Kyseinen aine on määritelty lisääntymiselle vaaralliseksi.

Kuluttajaviraston tuoteturvallisuusinsinööri Janne Niemelä kertoo, että elinkeinonharjoittajat eivät ole tutkimuksen tulosten mukaan omaksuneet vuoden 2007 alusta voimaan tullutta lakia. Lainsäädännössä tiettyjen ftalaattien käyttöä on rajoitettu leluissa ja lastenhoitotarvikkeissa.

- Elinkeinoharjoittajien tulisi jatkossa keskittyä siihen, että lainsäädännön vaatimukset täyttyvät ja lelut olisivat turvallisia.

Lapsi voi altistua ftalaateille suun kautta esimerkiksi imeskelemällä lelua.

Vaarallisimmat tuotteet on vedetty takaisin markkinoilta. Kuluttajia pyydetään poistamaan ne käytöstä ja palauttamaan ostopaikkaan.

Poisvedettyjen tuotteiden joukossa on kaksi ruokalappua, kaksi nukkea, jalkapallosetti ja pehmolelukoiria. Tuotteet ovat nähtävissä Kuluttajaviraston nettisivuilla.

Pehmolelukoiria on päässyt markkinoilla poikkeuksellisen paljon, lähes 30 000 kappaletta. Basset-, Bulldog- ja Mopsi-koiria on ollut saatavilla R-kioskeilta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat