Leluille entistä tiukemmat turvamääräykset

Lelujen kemiallisia ominaisuuksia koskevat entistä tiukemmat vaatimukset 20. heinäkuuta alkaen. Rajoitukset ja kiellot on määritelty tämän vuoden alusta voiman tulleessa uudessa lelulaissa.Uusia leluissa kiellettyjä ja rajoitettuja aineita ovat mm. CRM-aineet (karsinogeeniset, mutageeniset ja lisääntymistoksiset aineet), eräät alkuaineet, tietyt allergisoivat hajusteet sekä N-nitrosoaminiit ja N-nitrosoituvat aineet.

Uusi lelulaki on jo edellyttänyt lelujen valmistajilta muun muassa lelun turvallisuusarviointia sekä lelun maahantuojilta ja myyjiltä menettelyjä, joilla voidaan varmistaa lelun turvallisuus tehokkaasti etukäteen. Nyt voimaan tulleet asetukset koskevat lelujen kemiallisia ominaisuksia, ja valmistajien tulee tehdä lelun turvallisuusarviointi uusien kemiallisten vaatimusten mukaisesti.

Lapsi voi altistua vaarallisille kemikaaleille esimerkiksi laittaessaan leluja suuhun. Uusien vaatimusten myötä yhteensä 19 aineen siirtymistä leluista lapsiin on rajoitettu. Aiemmin rajoitukset ovat koskeneet kahdeksaa raskasmetallia.

Suomessa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) valvoo lelujen turvallisuutta.Tukes ei anna leluille ennakkohyväksyntöjä, eikä tarkasta tuotteita etukäteen. Tukes voi tarvittaessa pyytää lelujen turvallisuuden osoittamiseksi vaadittavia asiakirjoja nähtäväkseen.

Vuonna 2012 Tukes valvoi pistokokein joulumarkkinoilla olevien lelujen turvallisuutta. Markkinoilta poistettujen lelujen tiedot löytyvät Tukesin Vaaralliset tuotteet -rekisteristä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat