Leikolalla murskajohto koomikkokilpailussa – yksi asia palkintoakin parempi

Suomalaiskoomikko Ismo Leikolalla on vahva johto kansainvälisessä ”Funniest Person in the World” -kilpailussa.

Suomalaiskoomikko Ismo Leikola on kovaa vauhtia matkalla maailman hauskimmaksi ihmiseksi. ”Funniest Person in the World” -kilpailun finaali käytiin lauantaina Las Vegasissa ja parhaillaan kilpailun voittajasta on meneillään nettiäänestys Laugh Factory -klubin sivuilla.

Lauantai-iltana kuuden aikaan Ismo Leikolalla on kasassa jo yli 67 300 ääntä. Äänimäärä on hurja, sillä lauantai-iltana toisella sijalla olevalla Pakistanin Saad Haroonilla ääniä on yli kuusi kertaa vähemmän, hieman yli 10 200.  Semifinaalivaiheessa Leikola sai yhteensä 48 183 ääntä.

Semifinaalissa finaaliin pääsijät valittiin yleisöäänien ja tuomariäänien perusteella. Finaalin voittaja päätetään kuitenkin ainoastaan yleisöäänien perusteella, joten Leikola on vahvasti kiinni jo voitossa. Äänestys päättyy Suomen aikaa yhdeksän maissa maanantai-iltana.

Voittajalle luvassa keikkoja ja dollareita

Voittaja tullaan palkitsemaan 10 000 dollarin potilla, eli noin 7900 eurolla. Rahasumma ei suinkaan ole ainoa palkinto. Leikola kertoo voittajan pääsevän mukaan jonkinlaiselle kiertueelle. Tosin millaisesta kiertueesta on kyse? Sitä koomikko ei itsekään tiedä.

– Voittaja pääsee mukaan kiertueelle, mutta mitään infoa ei ole ollut, että onko se sitten yksi vai sata keikkaa. Varmasti voitto kuitenkin poikii voittajalle keikkoja, Ismo miettii.

Lisäksi Leikola kertoo voittajan saavan pr-palvelun käyttöönsä muutamaksi kuukaudeksi. Amerikan suurilla markkinoilla pr-palvelu on lähes pakollinen esiintyjillä, mutta se ei kuitenkaan Leikolan mielestä olisi kilpailun parasta saldoa.

–  Kaikkein tärkeintä ei olisi mikään virallinen palkinto, vaan se, että klubin pitäjät näkevät minun olevan hauska tyyppi ja antavat lisää keikkaa, Leikola toteaa.

Leikolaa voi äänestää tapahtuman nettisivuilla.

– Kiitän kaikista äänistä jo etukäteen, Leikola kiittelee MTV.fille.

 

Lue myös:

    Uusimmat