Leikkausjonojen lyhentäminen alkamassa vauhdilla

Leikkaus- ja hoitojonojen purkuun varattu valtion lisäraha on saanut kunnat vauhdilla mukaan jononpurkutalkoisiin. Rahansaannin edellytyksenä on yhtä iso satsaus kunnalta itseltään, ja näillä näkymin valtaosa kunnista ottaa haasteen vastaan. Lisärahasta valtaosa käytetään kaihi- ja lonkkaleikkauksiin. Jonojen arvioidaan kutistuvan tänä vuonna kymmenyksellä

Valtion myöntämän lisämäärärahan ja kuntien oman satsauksen turvin lonkkaleikkausjononkin pitäisi piakkoin lyhetä. HUS-kuntayhtymän toimitusjohtaja Lauri A. Laitisen mukaan lisäraha ei kuitenkaan vielä pelasta tilannetta:

-No se tietysti helpottaa tilannetta mutta ei ratkaise, sillä jonot ovat kohtuullisen pitkiä tälläkin alueella.

Jonojen purkuun varattu 25 miljoonan euron lisämääräraha kilahtaa kuntien tilille sillä ehdolla, että kunnat itse panevat pottiin saman verran lisää. Kunnat näyttävät tarttuvan tilaisuuteen, sillä lähes kaikki ovat tällä tietoa lähtemässä talkoisiin.

Muun muassa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä sekä Helsingin ja Uudenmaan HUS-piirissä lisämäärärahaa hakevat kaikki kunnat, ja jonojen lasketaan lyhenevän kymmenisen prosenttia.

-No kyllä mun mielestä jo ensi vuonna on tapahtunu paljon muutoksia. Jo tänä vuonnahan kunnat ovat lähteneet mukaan hyvin tähän jonojen purkuun ja vuoteen 2005 mennessähän on tarkotus että järjestelmä toimii niin hyvin että tällasia ylipitkiä jonoja ei enää synny, sanoo peruspalveluministeri Eva Biaudet.

Mitä lisärahalla sitten saadaan esimerkiksi Uudellamaalla, jossa hoitojonoissa on lähes 40 tuhatta ihmistä?

-Olemme laskeneet että kirurgiassa jonot lyhenee 800 henkilöllä ja kaihileikkauksissa yli 2 100 henkilöllä. Tämän lisäksi tulee vielä muitakin alueita, kuten naistentaudit, sisätaudit ja neurologia, summaa Lauri A. Laitinen.

Helsingissä tilanne ei tosin ole aivan näin yksinkertainen. HUS-piiri on suurten säästöjen edessä, ja vaikka lisämääräraha lyhentää jonoja, osastojen sukeminen saattaa kasvattaa niitä toisesta päästä. Pahimmassa tapauksessa HUS-piirin jonot ovat ensi vuoden jälkeen nykyistäkin pidemmät.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 28.08.2002)

Lue myös:

    Uusimmat