Leijona raateli pikkutytön eläintarhassa

4-vuotias pikkutyttö joutunut leijonan raatelemaksi eläintarhassa Venäjällä.

Traaginen onnettomuus sattui eilen, kun lapsi oli vierailemassa isovanhempiensa kanssa maan eteläosassa Tambovissa sijaitsevassa eläintarhassa. Uutistoimisto Interfaxin mukaan tyttö oli leijonan aitauksen vieressä, kun eläin yllättäen kaappasi lapsen käpälänsä avulla häkkiinsä.

- Muut vierailijat ja eläintarhan henkilökunta onnistuivat lopulta hätistelemään leijonan pois tytön kimpusta. Tätä ennen se oli kuitenkin ehtinyt vahingoittaa pahoin lapsen kaulaa ja kättä, paikallisen poliisin edustaja kertoo.

Lapsi leikattiin tänään kaupunginsairaalassa, ja hänen tilansa on tällä hetkellä ”hyvin vakava”.

Venäläisviranomaisten mukaan onnettomuuden syynä oli se, että osa leijonan aitauksen kaltereista puuttui. Tämän vuoksi eläin onnistui raahaamaan tytön häkkiinsä.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat