Tornadoksen Oskari Lehtonen keilasi sunnuntaina uransa hienoimman voiton. 23-vuotias Lehtonen kukisti kotimaisen rankingsarjan finaalissa Helsingin Talissa muut keilaajat ja heitti 20 sarjan raskaan finaalin hurjalla keskiarvolla 236,9. Urakka palkittiin 1700 eurolla.
- Tämä oli ilman muuta suurin voittoni, Lehtonen sanoi.
Aikaisemmin hän on voittanut juniorien EM-kilpailuissa kolme joukkuehopeaa ja kotimaassa Tornados-joukkueturnauksen. Paras henkilökohtainen saavutus ennen sunnuntaita oli viime vuoden nuorten Suomen mestaruus.
Lehtonen oli alusta asti hyvässä pelivireessä, ja nuorukaisen ote parani pelien vanhetessa todella korkeatasoiseksi. Viiteen viimeiseen sarjaansa hän keilasi peräti kolmesti 279 pistettä. Niiden sarjojen aikana täydellisen kaatorivin pilasi vain yksi paikko.
- Löysin heti alussa oikean pelipaikan ja oikean pallon, Lehtonen kuvasi menestystään.
Rankingfinaalin 20 finalistia heittivät mies miestä vastaan yhden sarjan ottelut, joiden jälkeen pelattiin vielä ns. sijoitussarja. Siinä ykkönen kohtasi kakkosen, kolmonen nelosen ja niin edelleen. Lehtonen piti uhkaajat takanaan ja sinetöi voittonsa jo ennen sijoitussarjaa.
Helsinkiläisen GB:n Jouko Kuossari varmisti rankan pelipäivän päätteeksi kakkossijan. Kolmanneksi sijoittui voittajan seurakaveri Kimmo Lehtonen.
Oskari Lehtonen nimettiin kevättalvella Suomen miesten maajoukkueryhmään. Rankingfinaalin voitollaan hän kiitti päävalmentaja Sami Luotoa luottamuksesta, mutta kesän Euroopan cupin joukkueeseen Lehtosella ei kuitenkaan ole paikkaa. Euroopan cupin joukkue nimettiin reilu viikko sitten.
(MTV3-STT)
