Lehtomäki tukee Laanista puoluesihteeriksi

Keskustan varapuheenjohtaja ja ympäristöministeri Paula Lehtomäki on päättänyt tukea julkisesti päätoimittaja Timo Laanista puolueen seuraavaksi puoluesihteeriksi. Lehtomäen mukaan Laanisen henkilökohtaiset ominaisuudet ja pitkä kokemus politiikasta painoivat valinnassa.

- Laaninen on omiaan vahvistamaan luottamusta ja puolueen yhtenäisyyttä. Me tarvitsemme Lahden puoluekokouksen jälkeen ennen kaikkea joukkuehenkeä, Lehtomäki arvioi MTV:n uutisten haastattelussa.

Lehtomäki ja europarlamentaarikko Hannu Takkula osallistuvat huomenna Rovaniemellä puoluesihteeriehdokas Timo Laanisen kampanjatilaisuuteen.

Kilpailu keskustan puoluesihteerin paikasta kuumeni tänään entisestään. Puheenjohtajaehdokas Paavo Väyrysen mielestä Jarmo Korhonen on joutunut kohtuuttoman ajojahdin kohteeksi. Väyrynen ei kuitenkaan ottanut kantaa puoluesihteerin vaaliin Savonlinnan puheessaan.

Lehtomäki ei usko, että Korhosen uudelleenvalinta ajaisi puolueen hajaannuksen tilaan, kuten on arvioitu. Lehtomäki myöntää, että Korhosen ympärillä julkisuudessa on tapahtunut myös ylilyöntejä. Lehtomäki kuitenkin uskoo, että keskustalaiset haluavat uutta alkua.

- Ihmiset ovat väsyneitä, kyllästyneitä ja surullisia siihen, että puolue on tarponut erilaisesta hässäkästä toiseen jo pidemmän ajan. Olen myös pettynyt omaan suoritukseeni, koska en ole puoluejohdossa pystynyt tätä kehityskulkua estämään. Tästä näkökulmasta katsottuna meillä halutaan laajasti uutta alkua ja usein uusi alku tarkoittaa uusia ihmisiä.

Paula Lehtomäki aikoo ottaa kantaa myös puheenjohtajakisaan ennen lauantain äänestystä. Lehtomäki ei suostu vielä paljastamaan suosikkiaan. Lehtomäen on arveltu kuuluvan Mari Kiviniemen tukijoihin.

- Minulla on monia sympatioita häntä kohtaan, mutta palataan näihin yksityiskohtiin myöhemmin, Lehtomäki lupaa.

Katso Eeva Lehtimäen raportti

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat