Lehtiyhtymä vähentämässä 50 työntekijää

Sanoma- ja kaupunkilehtiä julkaiseva Suomen Lehtiyhtymä aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Yhtiön mukaan työntekijöitä vähennetään jopa 50. Kaikkiaan yritys työllistää reilut 500 ihmistä.

Toimitusjohtaja Jorma Hämäläinen arvioi mahdollisten irtisanomisten osuvan konsernin eri puolille.

– Tällä hetkellä on tavoitteena, että kaikki tuotteet säilytetään, hän sanoo.

Neljä vuotta sitten Lehtiyhtymä vähensi toistasataa ihmistä. Tuolloin yhtiö muun muassa sulki yhden painon.

Hämäläisen mukaan yt-neuvotteluilla valmistaudutaan mediamarkkinoiden laskuun. Sanomalehtien mainostulot ovat pudonneet tänä vuonna kahdeksan prosenttia.

– Yleinen näkemys on, että lasku jatkuu. Ja arvonlisävero teki vahingon levikkituottoihin.

Yt-neuvotteluista kertoi alun perin muun muassa Aamuposti.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat