Mainos

Lehtitieto: Israel aikoo laajentaa asutusalueita

Israelissa ilmestyvän lehden mukaan Israel suunnittelee juutalaisten asutusalueiden laajentamista Länsirannalla ja Gazan alueella. Yediot Ahoronot -lehti kirjoittaa tänään, että israelilaiset asiantuntijat arvioivat parhaillaan satojen hehtaarien alueiden soveltuvuutta rakentamiseen.

Israelin armeijan lakiasiantuntijat ja oikeusministeriön virkamiehet ovat salaa katsastaneet juutalaissiirtokuntien ympäristöä saadakseen selville, voidaanko alueet julistaa "valtion maiksi" ja täten oikeutetuiksi juutalaisten rakentamispuuhille.

Israelilaisilla ja palestiinalaisilla on tulevaisuudessa edessään neuvottelut Israelin valtaamien alueiden lopullisesta kohtalosta. Lehden mukaan Israelin oikeuskansleri Elyakim Rubinstein on vahvistanut antaneensa luvan uusien alueiden tutkimiseen.

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu päätti vuosi sitten kumota kiellon, joka koski juutalaisten asuntojen rakentamista Israelin hallitsemille alueille. Palestiinalaiset raivostuivat Netanyahun päätöksestä ja israelilaisten ja palestiinalaisten väliset rauhanneuvottelut katkesivat.

Arafatia syytettiin kaksinaamaisuudesta

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu on yhä tyytymätön palestiinalaisten otteisiin radikaaliryhmien kitkemiseksi pois itsehallintoalueilta. Netanyahu sanoi tänään, ettei presidentti Jasser Arafatin toiminta täytä Israelin asettamia vaatimuksia, jotta palestiinalaisten talouspakotteita voitaisiin alkaa purkaa. Israel on tiukasti pitänyt kiinni siitä, että Arafatin hallinnon on muutettava politiikkaansa ja murskattava ääriryhmät.

Israelilaiset on saanut takajaloilleen eilen otettu lehtikuva, jossa Arafat halasi ääri-islamilaisen Hamas-järjestön johtajaa Abdelaziz Rantissia palestiinalaisten yhteisessä tapaamisessa Gazan alueella.

Israel pommitti taas Hizbollahin asemia

Israelin armeija pommitti tänään Hizbollah-sissijärjestön tukikohtia Itä-Libanonissa kostoksi siviilin kuolemasta. Israel epäilee, että tienvarsipommi, joka tappoi libanonilaisen siviilin Etelä-Libanonissa aikaisemmin tänään, oli Hizbollahin asettama.

Hizbollahin edustaja puolestaan sanoi tänään, että pommit, jotka räjähtelevät Israelille myönteisten libanonilaissotilaiden hallitsemalla alueella, ovat Israelin asettamia. Israel pyrkii Hizbollahin mukaan hajottamaan libanonilaisten rivit ja saamaan nämä toistensa kimppuun.

Israelin ilmavoimien koneet pudottivat eilen pommeja sekä Hizbollahin tukikohtaan Itä-Libanonissa että Libanonin armeijan asemien lähelle maan eteläosassa. Tällä viikolla tienvarsipommien ja ilmavoimien pommitusten takia on kuollut vähintään kymmenen libanonilaista siviiliä.
(STT-AFP-Reuter)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.