Lehtitieto: Brittijoukot ehkä ampuneet siviilejä

Lehtitiedon mukaan brittijoukot ovat syyllistyneet Irakissa siviilien ampumiseen. Myös USA:n palkkasotureiden osuutta irakilaissiviilien surmaamiseen tutkitaan.

Brittiläinen Independent-lehti kertoo saaneensa todisteita brittijoukkojen mahdollisesta osallisuudesta irakilaissiviilien kuolemiin.

Vasemmistolaisen lehden mukaan armeijan tutkijat ovat kaivaneet esiin siviiliuhrien ruumiita brittien hallitsemassa Etelä-Irakissa. Lehti kertoo, että ruumiille tehdään oikeustieteellisiä tutkimuksia. Kuuden siviiliuhrin omaiset väittävät, että brittijoukot ovat ampuneet uhrit.

Lehden mukaan armeijan syyttäjäviranomaiset tutkivat kahden siviilin kuolemaa, ja tutkimusten uskotaan johtavan syytteiden nostamiseen. Mahdolliset uudet syytteet tulevat hankalaan aikaan armeijalle, sillä kolmen brittisotilaan väitetyistä väärinkäytöksistä Irakissa käydään parhaillaan oikeutta.

Myös USA:n palkkasotureita syytetään siviilien murhista

Yhdysvaltain hallituksen palkkaama turvallisuusalan yritys syyllistyi siviilien sattumanvaraiseen tappamiseen Irakissa, väittävät yrityksen entiset työntekijät.

Neljä entistä turvallisuusmiestä kertoi NBC:n televisiouutisille eilen, että heidän työnantajansa Custer Battles -firma antoi raskaasti aseistettujen vartijoidensa terrorisoida siviilejä. Yrityksen olisi pitänyt toimeksiantonsa mukaan suojata täydennyskuljetuksia kapinallisilta.

Entisten työntekijöiden mukaan Custer Battlesin saattueet tulittivat irakilaisia jalankulkijoita ja ajoivat lasten päälle. Yrityksen edustajat kiistivät syytökset ja kutsuivat neljää miestä "tyytymättömiksi" entisiksi työntekijöiksi. NBC:n mukaan Yhdysvaltain armeija tutkii väitteitä.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat