Lehtimaja: Poliisi välttäköön asenteellisuutta

Eduskunnan oikeusasiamies Lauri Lehtimajan mukaan poliisi ei saa leimata yhtä kansanryhmää rikolliseksi. Poliisin velvollisuutena on torjua rasististen ja muukalaisvihamielisten asenteiden leviämistä, Lehtimaja sanoo.

Lauri Lehtimaja

Muuan poliisi oli kirjoittanut viime heinäkuussa Nivala-lehteen romanien tekemiä rikoksia käsittelevän kirjoituksen.
Oikeusasiamies muistuttaa, että lehdissä poliisien palstalla olevat kirjoitukset mielletään yleensä poliisin viralliseksi tiedottamiseksi, ja niistä voidaan tehdä yleistäviä päätelmiä poliisin suhtautumisesta vähemmistöihin.

Lehtimaja huomauttaa, että rikoksia ennaltaehkäisevä tiedottaminen kuuluu poliisin tehtäviin ja on sinänsä täysin perusteltua. Lehtimajan mielestä kyse onkin tavasta, jolla tiedotusta hoidettiin. Lehtimaja piti kirjoitusta paikallislehden poliisin palstalla epäasiallisena ja poliisille sopimattomana, koska siitä välittyi kuvaa, että kaikki romaniväestöön kuuluvat ovat uhkana yksin asuville vanhuksille ja että kaikkia romaneja on aihetta pelätä.

Poliisi ei kuitenkaan syyllistynyt kirjoituksellaan virkavelvollisuuden rikkomiseen, mutta Lehtimaja kiinnitti hänen huomiotaan vastaisen varalle siihen, että poliisin tehtävänä on osaltaan torjua rasististen asenteiden leviämistä.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat