Lehtikeisari Urpo Lahtisen leski yhä kateissa

Urpo Lahtisen leskeä ei ole edelleenkään tavoitettu. Etsintäkuulutusilmoitus lähti poliisille heti, kun Helsingin käräjäoikeus oli antanut tuomionsa viime torstaina.

Lehtikeisari Urpo Lahtisen leski Maija-Liisa Lahtinen on kadonnut ja hänet on etsintäkuulutettu.

Lahtinen oli aamupäivällä yhä tavoittamatta. Seuraavaksi hänet etsintäkuulutetaan Schengen-alueella ja myöhemmin tehdään mahdollisesti kansainvälinen etsintäkuulutus Interpolin kautta.

Lahtisen asianajaja Marja Valpola sanoo, ettei Lahtinen ole mihinkään kadonnut.

-Minuun ei ole kukaan ollut yhteyksissä eikä häneenkään ole kukaan ollut yhteyksissä, eli emme ole saaneet mitään virallista pyyntöä saapua minnekään. En tiedä, miksi hänet on etsintäkuulutettu, jos häntä ei ole edes pyydetty saapumaan minnekään, Valpola selittää.

Lahtiselle langetettiin käräjäoikeudessa kolmen vuoden vankilatuomio törkeästä kavalluksesta. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan hulppeat yli 5,5 miljoonan euron korvaukset edesmenneen miehensä kuolinpesälle ja tämän pojan sekä ex-vaimon oikeudenkäyntikulut, jotka nousevat 250000 euroon.

"Leski ei ole kotonaan Ylöjärvellä"

Oikeus totesi, että Lahtinen jätti ilmoittamatta kuolinpesän varoja miehensä kuoltua vuonna 1994 ja anasti varoja sekä arvopapereita yli 5,5 miljoonan euron edestä. Lahtisen toimintaa pidettiin törkeänä ja suunnitelmallisena.

Asianajaja Valpolan mukaan Lahtisella ei ole syytä pakoilla mitään. Valpola sanoo, että Lahtinen ei ole kotonaan Ylöjärvellä. Asianajaja ei halua kommentoida sitä, onko Lahtinen mahdollisesti ulkomailla.

Lahtinen omistaa Sveitsissä talon, joka on ostettu hiukan ennen Urpo Lahtisen kuolemaa.

Valpolalla on toimintasuunnitelma jo valmiina.

-Olemme lähettäneet Sveitsiin tämän päätöksen, ja se tulee aiheuttamaan raskaita toimenpiteitä, koska oikeudenkäynnissä käytettiin Sveitsin luovuttamia tietoja.

Kyseessä ovat tiedot sveitsiläisestä tilistä, jolta miljoonat katosivat. Tili oli Urpo Lahtisen. Maija-Liisa Lahtinen on vastustanut vuosikausia tietojen käyttämistä oikeudenkäynnissä. Sveitsi kielsi tammikuussa tietojen käytön kavallusasiassa, mutta käräjätuomari Riitta Kiiski päätti, että tietoja saa käyttää.

Lahtinen aikoo pyytää Helsingin hovioikeutta keskeyttämään heti käräjäoikeuden päätöksen täytäntöönpanon.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat