Lehtien levikit kasvaneet

Uudistukset ovat kasvattaneet lehtien levikkejä niin aikakaus- kuin sanomalehtienkin osalta.

Aikakauslehdistä jopa kaksi kolmasosaa nosti levikkiään viime vuonna. Noin kolmanneksella sanomalehdistäkin levikit kasvoivat, ilmenee Levikintarkastus Oy:n selvityksestä.

Levikkinsä tarkastaneista tilattavista aikakauslehdistä suurimmat ovat Aku Ankka, ET-lehti, 7 päivää, Apu, Seura ja Valitut Palat.

Aku Ankkaa lukuun ottamatta lehdet kuuluvat perhe- ja yleisaikakauslehtiryhmään, jonka kokonaislevikki nousi 2,0 prosenttia. Tämän ryhmän kasvun varmistivat erityisesti tyylinsä muuttanut Katso sekä samoilla aihealueilla liikkuva OHO!.

Levikeiltään suurimmat sanomalehdet ovat Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Aamulehti, Iltalehti, Turun Sanomat, Maaseudun Tulevaisuus, Kaleva ja Kauppalehti. Näistä lehdistä ainoastaan Aamulehti kasvatti levikkiään hieman eli vähän reilut kolmesataa kappaletta.

Lukumääräisesti eniten levikkiään kasvatti Taloussanomat. Irtonumerosanomalehdet eli Ilta-Sanomat ja Iltalehti menettivät molemmat hieman levikkiään.

Asiakaslehdet ovat levikintarkastuksessa oma ryhmänsä, sillä niiden levikit perustuvat rekisteröityyn asiakkuuteen. Lähes kaikkien tarkastettujen asiakaslehtien levikit nousivat, keskimäärin kasvua oli 5,1 prosenttia. Levikiltään Suomen suurin lehti on Matkaviesti. Seuraavina kärjessä ovat Pirkka, Yhteishyvä ja OP-lehti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat