Lehtien kilpavarustelu kiristyy

Lehtien kilpavarustelu on kiihtynyt viime aikoina äärimmilleen. Liitteitä ja emolehden erikoislehtiä on syntynyt kymmeniä. Julkaisijat ovat joutuneet uutuuksien luomiskierteeseen, vaikka kannattavuudesta ei ole varmuutta.

Iltasanomat on perustanut vuoden aikana neljä sivutuotetta, tv-lehti on niistä uusin.

- Katson muuttuessa Seiskan ja OHO:n linjalle julkkislehdeksi, markkinoille jäi tilaa tv-lehdelle. Siihen kohtaan me iskimme tällä omalla tuotteellamme, markkinointijohtaja Pekka Harju Ilta-Sanomista kertoo.

Samaa rönsyilyä harrastavat muutkin lehdet. Liitteitä ja lehden alajulkaisuja syntyy harva se päivä. Kauppalehti osallistuu kilpavarusteluun valmistelemalla nuorille kaupunkilaisille uutta lauantailehteä. Lukijoita yritetään kaapata ainakin Helsingin Sanomilta ja City-lehdeltä.

- Taistelu varmaan kiristyy koko ajan lukijoiden sieluista. Millekäänhän ei ole olemassa tilaa, se tila pitää raivata ja yleensä se on jostain pois, Kauppalehden toimituspäällikkö Juha Ruonala sanoo.

Lehtihyllyjen välissä suuntaus ihmetyttää ja liitteet jopa ärsyttävät. Anna-lehden uutukainen on suunnattu tytöille ja extra on tietoisesti käsilaukkukoossa.

- Kaikki pitää tänä päivänä olla ikään kuin minulle tehtyä, ja näin me voimme tehdä sellaista aineistoa, keskittyä siihen kohderyhmään paremmin, kun se kootaan eri kansien väliin Annan julkaisujohtaja Anne Valsta sanoo.

Kilpavarustelun huumassa lehdet usein unohtavat sen tosiasian, että komeatkin uutuudet voivat kaatua alkumetreillä. Suomen kuvalehden Gourmet vielä kannattaa, koska se tulee kylkiäisenä. Mies-lehdelle kävi huonommin kuin mitä päätoimittaja vielä joulukuussa uskoi. Nyt, neljän lehden jälkeen Mies laitetaan tauolle ja päätoimittaja vetäytyy takavasemmalle.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 04.06.2004).

Lue myös:

    Uusimmat