Lehti: Venäjän tulli haluaa rahastaa rekoilla

Venäjän tulli yrittää taas ylittää rahankeruusuunnitelmansa, kirjoittaa Moskovassa ilmestyvä Kommersant-lehti tänään. Lehti toteaa, että Suomen rajalla toimiva tulli toteuttaa lähes joka vuosi kampanjan, joka käytännössä tukkii rajaliikenteen lähes kokonaan.

Tullin uudet tavallista kireämmät tarkastussäännöt astuivat voimaan tämän kuun alusta, joskin lehden mukaan niitä alettiin soveltaa jo lokakuun puolella. Aloite on tullut Moskovasta Venäjän tullilaitoksen johtajalta Mihail Vaninilta, lehti kertoo.

Vanin kertoi hiljattain Moskovassa kokoontuneelle Maailman talousfoorumille, että Venäjän tullilaitos kerää valtion budjetin tulopuolen rahoista 39 prosenttia. Hän lupasi tullin hankkimien tulojen kasvavan edelleen.

Kommersant toteaa, että tavallisesti rajalla vain 10-20 prosenttia rekoista joutuu tarkastukseen. Silloin rajan ylitys sujuu muutamassa tunnissa. Nyt tarkastetaan kuitenkin 40 prosenttia rekoista ja kuljettajilta vaaditaan asiakirjoja, joita aikaisemmin ei ole vaadittu.

Lopputuloksena ovat useiden kilometrien jonot ja vuorokausien odottelu. Kuljettajia syytetään siitä, etteivät asiakirjat vastaa todellista kuormaa. Herneiden asemesta kuljetetaan kodinkoneita, Kommersant kertoi esimerkkinä.

Osa kuljetusfirmoista on joutunut mustalle listalle, jolloin kaikki sen rekat tarkastetaan. Venäjän autoliiton edustaja Konstantin Sharshov sanoi Kommersantille, että tulli käyttää samanlaista logiikkaa kuin jos tulipalojen estämiseksi kerättäisiin kaikilta tulitikut pois.

-Meidän toivomme on suomalaisissa, autokuljetusliiton edustaja sanoi. Kun suomalaiset pari vuotta sitten suuttuivat vielä tiukempiin tarkastuksiin, Venäjän tulli joutui perääntymään.

-Nytkin toivomme apua suomalaisilta rekkakuskeilta, Sharshov sanoi Kommersantille.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat