Lehti: Syyskuun terrori-iskut piti tehdä aiemmin

Riippumaton komissio on löytänyt Washington Post -lehden mukaan todisteita siitä, että syyskuun 11:n iskut oli määrä toteuttaa jo aiemmin kesällä 2001.

Yhdysvaltoja vastaan vuonna 2001 tehtyjen syyskuun terrori-iskujen pitikin alun perin olla kesäkuun tai jopa toukokuun iskuja, kertoi sanomalehti Washington Post tänään.

Iskuja tutkiva riippumaton komissio on löytänyt lehden mukaan todisteita siitä, että iskut World Trade Centeriä ja Pentagonia vastaan piti tehdä jo aiemmin kesällä, mutta järjestelyongelmat viivästyttivät niitä. Komissiota lähellä olevat lähteet kertoivat Washington Postille, että yksi terroristeista, Mohammed Atta, suostutteli Osama bin Ladenia siirtämään iskujen ajankohtaa useilla kuukausilla. Tähän asti liittovaltion tutkijat ovat uskoneet, että iskut oli suunniteltu tehtäväksi hyvin tiiviillä aikataululla nimenomaan syyskuun alussa, ja jos ne olisi tehty joskus muulloin, niin myöhemmin samana vuonna.

Lehden haastattelemat nimettömät lähteet korostavat, että viivästyksen syynä eivät olleet alkukesästä 2001 kohotetut turvatoimet Yhdysvalloissa, vaan terroristiryhmän sisäiset pulmat. Tutkimuskomission on määrä julkistaa loppuraporttinsa terrori-iskuista heinäkuussa. Torstaina on kuitenkin jo tulossa erillinen raportti, jossa pohditaan, olisiko Pentagonia vastaan tehty isku voitu estää, jos Yhdysvaltain hävittäjät olisi lähetetty matkaan ripeämmin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat