Mainos

Lehti: Saksan perustuslakituomioistuin hyväksyy uudet vaalit

Der Spiegel -lehden tietojen mukaan maan perustuslakituomioistuimen kahdeksasta jäsenestä ainoastaan yksi vastustaa liittopäivävaalien aikaistamista syyskuuhun.

Saksalainen laatulehti kertoo Saksan perustuslakituomioistuimen aikovan antaa siunauksensa ennenaikaisten vaalien järjestämiseksi. Der Spiegel -lehden tietojen mukaan vain yksi tuomioistuimen kahdeksasta jäsenestä on asettunut vastustamaan ennenaikaisia liittopäivävaaleja. Vaalit on määrä pitää 18. syyskuuta.

Sosiaalidemokraattinen liittokansleri Gerhard Schröder ylitti ensimmäisen esteen vaalien järjestämisestä käydyssä kiistassa, kun liittopresidentti Horst Köhler hyväksyi hankkeen viime kuussa. Asia joutui vielä perustuslakituomioistuimeen, kun kaksi liittopäiväedustajaa Schröderin omasta puolueesta teki valituksen. Valituksen esittäjien mukaan Schröderin punavihreällä hallituskoalitiolla on edelleen niukka enemmistö liittopäivillä, joten uusien vaalien pitäminen olisi vastoin perustuslakia.

Saksassa on noussut kohu myös oppositiossa olevien kristillisdemokraattien (CDU) baijerilaisen sisarpuolueen (CSU) johtajan Edmund Stoiberin puheista. Stoiber sanoi runsas viikko sitten olevan uskomatonta, että itäsaksalaiset tukevat WASG-puoluetta. WASG on uusi puolue, johon kuuluu entisen Itä-Saksan kommunistipuolueen jäseniä ja sosiaalidemokraattisesta puolueesta eronneita jäseniä.

- Vain ääliömäisimmät vasikat valitsevat itse teurastajan itselleen, tokaisi Stoiber.

Tänään Stoiber sanoi, ettei pyydä anteeksi lausumaansa, joka on hänen mukaansa irrotettu oikeasta yhteydestään.

(MTV3-DPA-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.