Lehti: Saksa auttoi USA:ta vakoilemaan EU:n ja Ranskan viranomaisia

Saksan tiedustelupalvelu BND auttoi Yhdysvaltoja vakoilemaan korkea-arvoisia ranskalaisviranomaisia ja EU-komissiota, kirjoittaa saksalainen Süddeutsche Zeitung -lehti.  

Kohteena Ranskassa olivat lehden mukaan presidentinpalatsi ja ulkoministeriö.  
Lehti sanoo tietojen perustuvan sisäiseen tarkastukseen.  
Uutisessa kerrotaan, että vakoilussa keskeisessä asemassa oli Bad Aiblingissa Baijerissa sijaitseva keskus, jota olisi käytetty vuosikaudet Yhdysvaltain turvallisuuspalvelun NSA:n vakoilun apuna.  

Saksalaismedia on tehnyt jo aiemmin tällä viikolla Saksan vakoiluun liittyviä paljastuksia. Niiden mukaan Saksan liittokanslerinvirasto sai jo vuonna 2008 tietää, että Saksan tiedustelupalvelu olisi auttanut Yhdysvaltoja teollisuusvakoilussa. Kanslerinvirasto ei median mukaan reagoinut asiaan.  

Süddeutsche Zeitungin mukaan teollisuusvakoilua on tapahtunut yksittäisissä tapauksissa, kun Yhdysvallat etsi tietoja laittomasta viennistä.  

– Olennaista on ollut eurooppalaisten naapuriemme ja EU-instituutioiden poliittinen urkinta, nimetön asiaa tunteva lähde kommentoi lehdelle.  

Uutiset ovat kiusallisia liittokansleri Angela Merkelille, jonka on väitetty aiemmin olleen raivoissaan siitä, että Yhdysvaltojen turvallisuusvirasto NSA on ilmeisesti vakoillut häntä.  

Lue myös:

    Uusimmat