Lehti: Ruotsin televalvontalain tarkoitus Venäjän tarkkaileminen

Ruotsin uuden televalvontalain päätarkoitus on mahdollistaa venäläisten sähköisen viestinnän tarkkaileminen, paljastaa Svenska Dagbladet. Lehti perustaa väitteensä useisiin nimettömiin tiedustelupalvelulähteisiin.

Kesäkuussa hyväksytty laki antaa puolustusvoimien radiotiedustelulle FRA:lle luvan kuunnella kaikkea Ruotsin rajojen yli suuntautuvaa radio- ja puhelinliikennettä sekä valvoa internetviestintää.

Laki vaikuttaa moneen maahan; lehden mukaan esimerkiksi 85 prosenttia eurooppalaisista laajakaistan käyttäjistä on yhteydessä TeliaSoneran Ruotsin-verkkoon.

Myös venäläisten yhteydenpito muun maailman kanssa kulkee suureksi osaksi Ruotsissa olevien kaapelien kautta. Yksi lehden lähteistä selittää, että tämä on koko lain ydin.

- Hallitus, puolustusvoimat ja muut viranomaiset tarvitsevat tietoja Venäjästä, ja se on painavin syy tälle laille.

Tiedot kovaa valuuttaa

Toisen lähteen mukaan Venäjä-tiedot ovat kovaa valuuttaa, kun länsimaat vaihtavat tiedustelutietoa keskenään.

- Me tiedämme nykyään paljon lähialueestamme ja Venäjästä, muut maat taas tuntevat omat lähialueensa. Meillä täytyy olla hyvät tiedot, jotta meillä on jotain vaihdettavaa.

Lakia valmisteltiin jo edellisen hallituksen aikana, mutta sen enempää silloinen pääministeri Göran Persson kuin nykyinen pääministeri Fredrik Reinfeldtkään eivät ole halunneet mainita sen yhteydessä Venäjää.

Svenska Dagbladetin mukaan tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei yksikään maa halua myöntää salakuuntelevansa naapureitaan.

TeliaSonera ei kuitenkaan usko, että Ruotsi onnistuu tavoitteissaan televalvontalain avulla. TeliaSonera International Carrierin toimitusjohtaja Malin Frenning pitää todennäköisenä, ettei kansainvälinen radio- ja televiestintä kulje Ruotsin läpi enää kauan.

- Se tulee kiertämään Ruotsin. Keskustelemme siitä asiakkaittemme kanssa, hän toteaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat