Lehti: Lääkejätti Merckiä epäillään kirjanpitosotkuista

Yhdysvaltalaisen lääkeyhtiön Merckin kirjanpidosta on paljastunut epäselvyyksiä, kertoo Wall Street Journal -lehti. Lehden mukaan yritys on suurennellut tulojaan vajaan 13 miljardin euron edestä.

Amerikkalainen lääkejätti Merck on kirjannut miljardien dollarien tulot, joita yhtiö ei ole koskaan saanut. Mittavasta kirjanpitosotkusta kertoi Wall Street Journal -lehti tänään. Lehden mukaan Merckin apteekkikorvauksia hoitava Medco-yksikkö on kolmen vuoden aikana suurennellut tulojaan 12,4 miljardin dollarin eli noin 12,8 miljardin euron edestä.

Medcon tuloiksi kirjattiin potilailta kerättyjä reseptimaksuja, jotka eivät kuitenkaan tulleet yhtiölle. Perusteetta kirjatut summat olivat noin 10 prosenttia Merckin kokonaistuloista vuosien 1999 ja 2001 välisenä aikana. Tulojen paisuttelu paljastui yhtiön tekemästä selvityksestä, jonka Merck antoi Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovalle SEC:ille viime perjantaina.

Merckin mukaan kirjaukset noudattivat hyväksyttävää kirjanpitokäytäntöä. Yhtiö korosti, että kyseisiä tuloja vastaava summa kirjattiin myös menoiksi, joten kirjauksilla ei ole vaikutusta yhtiön tulokseen.

Washington Post kertoi, etteivät viranomaiset olleet tähän päivään mennessä ilmoittaneet epäselvyyksistä Merckin tai Medcon kirjanpidossa. Uutistoimisto Reutersin mukaan Merckiä on jo aiemmin syytetty tulojensa liioittelusta. Tänään paljastuneet tiedot olivat kuitenkin ensimmäinen yhtiöltä saatu viite summien suuruudesta.

Merckin osakekurssi putosi yli 11 prosenttia Lontoon pörssissä, kun tiedot kirjapitosotkuista tulivat julkisuuteen.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat