Lehti: Lääkefirma salasi tietoja - potilaita hengenvaarassa

Sveitsiläinen lääketeollisuusyhtiö Roche on pimittänyt tietoja lääkkeidensä sivuvaikutuksista, kertoo ruotsalainen iltapäivälehti Aftonbladet.

Lehden mukaan lääkkeet, joiden tietoja on jätetty kertomatta, voivat olla jopa hengenvaarallisia.

Yhteensä Roche on jättänyt kertomatta 35 eri lääkkeen mahdollisesti vaarallisista sivuvaikutuksista. Kaikkia 35 lääkettä myydään Ruotsissa.

Ruotsin Lääkeviraston osastolääkäri Kerstin Jansson sanoo Aftonbladetille tilanteen olevan vakava isku potilasturvallisuudelle.

Lääkeyrityksillä on lain mukaan velvollisuus ilmoittaa tapauksen kaltaisista sivuvaikutuksista viranomaisille. Roche ei ole toiminut lain mukaan.

Tarkkoja tietoja ilmoittamattomista sivuvaikutuksista ei vielä ole.

Fimea tietoinen skandaalista

Suomessa lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on tietoinen Roche-lääkeyhtiön lääketurvatarkastuksen yhteydessä paljastuneista puutteista.

Fimean mukaan potilaiden tai lääkärien ei ole toistaiseksi syytä huolestua tai ryhtyä toimenpiteisiin. Fimea seuraa selvittelyjen etenemistä.

Terveydenhuollon ammattilaiset voivat raportoida haittavaikutuksista Suomessa suoraan Fimealle.

Nyt uutisoidut puutteet ilmenivät Ison-Britannian lääkevalvontaviranomaisen (MHRA) lääketurvatarkastuksessa Roche-lääkeyrityksessä. MHRA varoitti sen jälkeen muita virastoja ympäri Eurooppaa. Aftonbladet on sai tietää skandaalista toukokuun lopussa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat