Lehti: 10 000 linnunmunaa kotona – näin epäilty selitti "saalistaan"

Viime viikolla uutisoitiin tullin tutkivan laajamittaista luonnonsuojelurikosta.

Pohjanmaalla asuvan miehen hallusta takavarikoitiin viime vuoden marraskuussa 10 000 linnunmunaa sekä satoja täytettyjä ja pakastettuja lintuja.

Österbottens Tidning -lehden mukaan luonnonsuojelurikoksesta epäilty on 30-vuotias närpiöläinen mies. Lehden mukaan mies on kartuttanut kokoelmaansa kymmenen vuotta. Suurimman osan munista, noin 7 000 kappaletta, mies on lehden mukaan saanut ruotsalaiskeräilijältä. Loput hän kertoo keränneensä itse sekä ostaneensa.

Linnunmunista osa on kerätty Suomesta, osa Ruotsista, Norjasta sekä Islannista. Lisäksi yksittäisiä, pienempiä eriä on peräisin eri puolilta maailmaa.

Suurin osa linnunmunista on rauhoitettujen lajien munia, joille ympäristöministeriö on vahvistanut lajikohtaiset korvausarvot. Lajikohtaisten korvausarvojen perusteella munien ja lintujen keräilyllä aiheutettu vahinko on suuruudeltaan useita satojatuhansia euroja.

Esitutkintaa on tehty yhdessä Ruotsin poliisin kanssa, joka on tutkinut tapaukseen liittyvien epäiltyjen toimia Ruotsissa.

Asiakokonaisuus siirtyy syyteharkintaan Pohjanmaan syyttäjäviranomaisille loppuvuodesta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat