Lehikoinen: AKT pysyy lakonhaluisena

AKT:n puheenjohtajan Kauko Lehikoisen mukaan liitto pysyy vastaisuudessakin lakonhaluisena.

K. Lehikoinen

Puheenjohtajan vaihtuminen ei muuta Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton linjaa, Lehikoinen vakuuttaa UP-uutispalvelun haastattelussa. AKT:n seuraavaksi puheenjohtajaksi on nousemassa huhtikuussa liiton lakimies Timo Räty.

Lehikoisen mukaan liitto aikoo pysyä muiden alojen palkankorotusvauhdissa, ja että vastaisuudessakin liittoa syytetään sopimustoiminnan häiriköksi.
- Työnantajien tai kenenkään muunkaan on turha kuvitella, että kuljetusala tulee tyytymään muita huonompaan ansiokehitykseen. Ja alalla on myös viime kädessä voimaa ottaa ne palkankorotukset.

Viime kevään liittokierroksella työnantajien ohella myös SAK:laiset liittojohtajat syyttivät AKT:tä ratsastamisesta muiden työn tuloksilla. Lehikoinen perustelee AKT:n voimankäyttöä ja viivyttelevää neuvottelutaktiikkaa sillä, että kuljetusala ei pääse osalliseksi teollisuuden palkkaliukumista.
-Meidän täytyy saada muita suuremmat sopimuskorotukset päästäksemme samaan ansiokehitykseen muiden kanssa. Sellaista ratkaisua ei voi tehdä ensimmäisenä. Tämä on käytännön realismia, Lehikoinen huomauttaa.

Työnantajia on hermostuttanut erityisesti AKT:n tukilakkotaktiikka. Lehikoisen mukaan tukilakot ovat itsepuolustusta. Tuore ahtaajia koskeva kiista Kotkassa ja Haminassa johtuu Lehikoisen mukaan siitä, että kiistan toinen osapuoli on pyrkinyt muuttamaan alalla pitkään vallinnutta käytäntöä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat