Lehdet: Yhä useampi salaa turvallisuussyistä osoitteensa

Yhä useammat suomalaiset pyytävät, että heidän kotikuntansa ja osoitteensa salataan muilta kuin viranomaisilta. Asiasta kertoivat maanantaina Etelä-Saimaa, Kouvolan Sanomat ja Kymen Sanomat.

Maistraatit ovat myöntäneet jo noin 9000 turvakieltoa, eli kieltoa luovuttaa tietoja kotikunnasta tai osoitteesta. Turvakiellon voi saada, jos henkilö voi olettaa perustellusti oman tai perheensä turvallisuuden olevan vaarassa.

Monesti suojaa hakevat muun muassa poliisit, sosiaalityöntekijät ja vartijat.

Turvakieltojen määrä on kasvanut edelleen, vaikka kieltojen myöntämisperusteita tiukennettiin viime vuoden elokuussa.

Tiukennuksen jälkeen uusia turvakieltoja on tullut lähes 600. Aiemmin tällä vuosituhannella kieltojen määrä on kasvanut noin tuhannella vuosittain.

Suomalaiset salaavat usein myös muita tietojaan. Väestörekisterikeskuksessa on voimassa lähes 600000 erilaista kieltoa. Suosittu on esimerkiksi suoramarkkinointikielto.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat